"Mutta vielä paljon paremman jutun voin teille samasta asiasta kertoa", alkoi kreivi henkeään vetäen. "Ajatelkaa kuitenkin —."
Mutta nyt punapäinen paroni, joka oli kiittänyt ruumiinrangaistusta, laski kätensä kertojan olalle ja huusi nenäänsä:
"Kiitämme — siinä jo kyllä. — Sinä olet oikeassa — aivan oikeassa! — Kouluuttaminen on vahingoksi talonpojalle. — Ei ylpeydessään näe enempää kuin nenä on pitkä. — Raaka — vastahakoinen — suurisuinen. — Aivan niin minäkin ajattelen! — Talonpoikaan ei opetus pysty. — Uninen ja veltto. — Sivistys on korkeampia säätyjä varten. — Kyntämiseen ei tarvita kirjatietoja. — Vihdoin ei tahdo enää kukaan ajaa lantaa. — Suokaa anteeksi, neiti, karkeat sanani!"
Kirkkoherra oli huomaamatta kadonnut seurasta. — — —
Hänen sijaansa lähestyi Herbert von Heidegg pienen, vilkkaasti puhuvan, vanhanpuoleisen herran kanssa, jolla oli kultasankaiset silmälasit.
"Ohoo", huusi nuori paroni, silmäillen pientä ryhmää, "kolme yhtä vastaan — se on liikaa! Tässä neiti Marchand, tuon teille vapaamielisen toverin; te kahden voitatte kaikki vastustajat. — — — Herra v. S. Liivinmaalta, jonkun kuukauden vasta ollut moision isäntänä Virossa — neiti Marchand, hänestä olen teille kertonut."
"Heidegg kertoi minulle, mitä te arvelette meidän oloistamme", alkoi vieras herra elävästi ja sellaisella äänenpainolla kuin olisi hän seisonut maapäiväin puhujalavalla. "Niin minä vakuutan teille heti, että tunnen ystävyyttä talonpoikia kohtaan. Heillä oli oikeus vaatia uudistuksia, perinpohjaisia uudistuksia, ja se oikeus tulee heillä edelleenkin olemaan. Nurkkaan kaikki vanha roska — eteenpäin vapauden ja sivistyksen tiellä! Meidän tähänastinen huolettomuutemme, kylmyytemme, itserakkautemme on meille jo tuottanut paljon pahaa ja tuo edelleen vielä enemmän. Odottakaa vain, hyvät herrat! Me olemme seitsemättä sataa vuotta pitäneet ohjakset liian kovissa kourissa — siitä saamme vielä rangaistuksen. Saatte nähdä, kuinka käy, kun uusi asetus astuu voimaan! Se antaa talonpojille suuremman liikkumisoikeuden. Talonpoika voi asettua asumaan koko Venäjän valtakunnassa mihin tahtoo. Aavistatteko, hyvät herrat, mitä se merkitsee? Tuossa oikeudessa piilee paha haltija, joka voi käydä meille pelottavaksi. Luuletteko, että talonpoika jättää tuon oikeuden käyttämättä? Ei hän niin tyhmä ole! Ei, hyvät herrat! Nyt alkavat talonpojat muuttaa sisämaahan, niin että te silmät suurina sitä katselette."
"Siis pidätte liikkumisoikeuden laajentamista pahana — haha!" huomautti nuorempi kreivi voiton riemulla.
"En ensinkään!" huudahti liiviläinen herra. "Minä päin vastoin valitan ettei täydellinen liikkumisvapaus jo aikoja sitten ole ollut oikeutettu — ainakin henkiorjuuden lopettamisesta asti. Silloin me emme enää nukkuisi, emmekä rupeaisi silmiämme hieromaan vasta huomenna, kun se on myöhäistä. Jos vapaa liikkuminen olisi ollut sallittu, niin tuottaisivat meidän moisiomme nyt kaksin, kolminkertaisen sisääntulon, sillä koko taloutemme olisi seurannut tieteellisiä uudistuksia, meidän vainioillamme tehtäisiin työtä uudenaikaisilla koneilla ja muilla työkaluilla — mutta ennen kaikkea olisi meillä teräviä, virkkuja, kyllin levänneitä työntekijöitä. Talonpoikaimme tähänastinen, maksuton työvoima tulee meille nyt rangaistukseksi. Niin pian kun saavat suuremman liikkumisoikeuden, asettuvat talonpojat Venäjän äärettömille heinälakeuksille, ja me saamme pian kärsiä työväen puutetta — se on, jos emme pian suo talonpojillemme suuria, suuria huojennuksia. Mutta noita huojennuksia olisi meidän jo aikoja sitten pitänyt heille antaa, niin olisivat he nyt niin juurtuneet omaan kontuunsa, ettei kukaan ajattelisikaan poismuuttoa. Mutta mitä me teimme? Me uuvutimme talonpojan perinpohjin ja tahtoisimme niinkuin huomaan, vielä edelleenkin sitä tehdä! Siten ajamme talonpojan, jota ilman emme voi toimeentulla, vieraiden luo — tiehän on hänellä nyt jo avoinna. Minä aijon tätä muistuttaa teille, kun sanani toteentuvat."
Näin puhui herra von S. edelleen ja kosketteli montakin tunnettua seikkaa. Hänen mielipiteensä todistivat, että hän oli paljon nähnyt, lukenut ja ajatellut. Hän ei ollut vain ihmisystävällinen tunteellinen ihantelija, vaan terävä ja vapaamielinen maanviljelijä, jonka johtopäätökset perustuivat tarkkoihin huomioihin ja käytännöllisiin tosiasioihin.