Illan kuluessa tanssin jälkeen saatiin vielä kuulla laulua. Syntymäpäivälapsi oli, niinkuin seurassa tiedettiin, laulaja, ja samoin löytyi vierasten joukossa naisia ja miehiä, jotka voivat antaa äänensä kuulua ja viimeksi lauloi myös ranskalainen neiti. Neiti Adelheid astuessaan pianon ääreen nouti herra von Lustigin itselleen säestäjäksi.
Nuori neiti lauloi puhtaasti helkkyvällä äänellään, mutta tunteettomasti ja värittömästi. Kohteliaisuudesta olivat kuitenkin mieltymyksen osotukset runsaat. Punaisin poskin läksi Adelheid äidin luo ja kuiskaili:
"En tahdo, että neiti Marchand tänä iltana laulaa!"
"Mutta jos vieraat tahtovat?"
"Aseta sitten niin, ettei heidän tahtoaan täytetä."
"Miksi niin, lapsi?"
"Hän on paha, keimaileva, halpamielinen olento! Meillä on nyt enemmän vieraita kuin koskaan ennen. Jos häntä nyt kiitetään, niin hän ajattelee itsestään vaikka mitä!"
"Mutta kuinka voin häntä kieltää laulamasta, jos vieraat sitä toivovat?"
"Kun rouva von B. ja herra von M. ovat laulaneet, niin anna, armas äiti, vain merkki, että tanssi taas alkaa!"
"Hyvä kyllä, lapseni!"