"Miellyttävät kyllä ja erittäinkin herra von S."
"Mutta onhan hän jo naimisissa!" nauroi Herbert.
"Sitä en pidä vikana."
Heidegg istuutui vanhaan, nahalla päällystettyyn nojatuoliin ja otti erään kirjan käteensä. Käännellessään sen lehtiä, kääntyivät hänen katseensa Julietteen, jonka kasvoja pöydällä oleva lamppu hyvin valaisi.
"Minä etsin teitä, neiti Marchand", virkkoi paroni pitemmän aikaa ääneti oltuaan.
Juliette katsahti kirjasta ylös.
"Minua? Minkätähden?"
"Tahdoin teitä kiittää laulustanne! Sydämmessäni tunnen vielä ihmeellistä, pyhää liikutusta."
"Kiitän myötätuntoisuudestanne, herra paroni!"
"Ja tahtoisin teille vielä kertoa jotakin, joka on ihmeellisempää. Selittäkää minulle arvoitus, joka johtuu mieleeni kuullessani teidän ääntänne, vielä enemmän nähdessäni teidän kasvojanne ja koko olentoanne! Minusta nimittäin on kuin olisin teidän äänenne jo ennen kuullut jossakin, kuin olisin nähnyt teidän kasvonne, silmänne, suunne, leukanne ja teidän koko olentonne. Enkä kuitenkaan voi muistaa, missä olisin teidät nähnyt. Ensimmäisestä hetkestä asti, kun teidät näin, tuli mieleeni tuo kysymys ja se on minua vaivannut tähän asti enkä ole voinut saada selitystä."