Juliette silmäili tarkkaavasti nuorta miestä.
"Sitä en tiedä, herra von Heidegg. Minä en ole teitä nähnyt ennenkun vasta täällä moisiossa."
"Oletteko ollut Preussissa, eli ehkä Berlinissä?"
"Ainoastaan matkustanut läpi. Etelä-Saksassa, Mynchenissä olin kerran jonkun kuukauden."
Herbert pudisti päätään.
"Siellä en ole käynyt."
"Ehkä olette nähnyt jonkun toisen, minun näköiseni ihmisen?"
"Sitä olen itsekin ajatellut, mutta en voi muistaa ketään. — — —
Mutta olen tehnyt erään johtopäätöksen, joka varmaankin on oikea.
Tahdotteko sen kuulla, neiti Marchand?"
"Tahdon kyllä", vastasi neito ihmettelevin silmin, mutta paronin katseet olivat tutkivina ja totisina kiintyneet häneen. "Minä nimittäin luulen, etten teitä ole milloinkaan nähnyt", alkoi paroni Herbert. "En ole teitä nähnyt sellaisena kuin tuossa nyt istutte. Olen nähnyt teitä ainoastaan osaksi. Kerran olen nähnyt silmänne, toisen kerran kaulanne, kolmannen kerran leukanne, neljännen kerran suunne — ja niin eteenpäin. — — — Te ette minua ymmärrä?"
Juliette pudisti päätään.