Päärn oli istahtanut oven suuhun penkille. Hän katseli synkästi eteensä maahan.
"Kuinka hän sitten sinua kohtelee?"
"Opman on tähän asti ollut erittäin hyvä. En ole hänen suustaan vielä kuullut väärää sanaa."
"Sitä pahempi", murahti Päärn.
"Kuinka niin?"
"Koittaa sinua varmaankin mielistellä. Etkös sitten tiedä, minkälainen mies hän on? Jumala sinua varjelkoon, Miina!"
"Ole nyt huoletta, Päärn! Minulle ei voi mitään pahaa tapahtua — etkös minua tunne? Olisin elämääni täällä varsin tyytyväinen, kun vain Prits ei minua liian paljon kävisi kiusaamassa. Hän on kuin takkiainen kintereilläni."
"Sen saatoit edeltäkäsin arvata, mutta tulit kuitenkin tänne moisioon!" murisi Päärn.
"Se oli opmannin kova käsky. Kuka hänelle tohtii vastaan panna? Tiedäthän itsekin, mitä toiveita isälläni on. Jos hän rupeaa moision miesten kanssa juonittelemaan, niin ajetaan entisestäkin mökistään pois. Juuri vanhempaini tähden rupesin vieraan leipään — voithan itsekin arvata, etten sitä tehnyt hyvällä mielellä."
Kun Päärn toisten tuli — tavallisesti iltasilla — ei hän enää nureksinut Miinan moisioon tulemista, mutta oli surullisen ja masennetun näköinen. Miina ymmärsi hänen murheensa ja koitti häntä kaikin voiminsa lohduttaa.