"Sinä luulet, että Prits minut sittenkin itselleen houkuttaa?" sanoi hän. "Älä sitä pelkää, ei hän minua voita. Minä koitan palvella opmannia niin uskollisesti, että hän on minuun tyytyväisempi kuin kehenkään toiseen tyttöön. Jos isä saisi paremman paikan, niin ei tarvitsisi pelätä Pritsin kostoa. Minä itse pyydän opmannia, että hän puhuu saksoille isästäni, ja luulen varmasti, että me ilman Pritsiäkin saamme sen paikan."
Päärn huokasi — vaan ei sanonut minkätähden.
"Miina", sanoi hän lähtöä tehdessään. "Jos sinulle väkivaltaa tehdään — sama kenenkä puolelta — niin puhu kaikki minulle. Tiedäthän, ettei sinulla ole parempaa ystävää. Lupaatko minulle sen?"
"Kelle minä sitten puhuisin, jos en sinulle!" vastasi tyttö kostein silmin.
Mutta pitkään aikaan ei hänen tarvinnut kenestäkään kaivata. Prits oli taas kohtelias ja lempeä ja opman Winter oli oikein esimerkiksi kelpaava isäntä. Miina näytti häntä joka päivä yhä enemmän miellyttävän. Hänen kasvonsa olivat leppyiset kuin päivänpaiste, kun nuori tyttö järjesti pöytää ja toi siihen huolellisesti keitetyt ruuat. — Miina oli aittamiehen äidiltä pian oppinut keittotaidon — ja muuten osasi hän palvella sangen taitavasti ja ahkerasti. Opman Winter näytti koittavan osottaa itsensä paremmaksi tytön silmissä kuin mitä hänestä kansan keskuudessa puhuttiin. Hän tahtoi panna kaiken syyn entisten palvelijain huolimattomuuteen, laiskuuteen sekä viekkauteen. Monta kertaa virkkoi hän Miinalle kiitettyään tyttöä:
"Näethän nyt itsekin, että minun kanssani jokainen oikea ihminen tulee toimeen! Oletko sinä minun suustani kuullut pahaa sanaa? Enkö pidä huolta sinusta kuin sisarestani? Ne, jotka minua moittivat, ovat varkaita, laiskoja ja tottelemattomia, joille ei kukaan isäntä ole kyllin hyvä, olkoon hän sitten kissa tai enkeli."
"Minä en voi valittaa", vastasi Miina — vaikka opmannin vaaniva katse, jolla hän usein tyttöä tarkasti, ei ensinkään häntä miellyttänyt.
Ensimmäisen pahan sanan kuuli Miina hänen suustaan, kun sattui seuraava tapaus.
Eräänä iltana oli Päärn jälleen tullut häntä katsomaan. Hän istui niinkuin ainakin oven suussa penkillä ja katseli tytön askartamista. Silloin aukesi ovi ja Kubja-Prits astui sisään. Huomatessaan vihamiehensä hän kalpeni; Miina näki, kuinka hänen keltaiset silmänsä iskivät tulta. Hän kävi pari kertaa ympäri huonetta kuin vihainen kukko. Sitten kääntyi hän työmiehen puoleen:
"Mitä tuollainen täältä moisiosta hakee. Etkös tiedä, mistä tie vie
Uudentuvan mökkiin?"