Katseltiin ja arveltiin.
"Noh, kyllähän tuon arvaa!" tuumasi Oja-Jaan. "Saksat aikovat sinne pistää uusia asetuksia, joista keisari ei tiedä mitään! Tekevät tyhjäksi, mitä nyt on painettu ja pistävät päiviä ja maksuja tyhjille lehdille niin paljon kuin tahtovat."
Tuskainen hiljaisuus seurasi tätä selitystä. Yhä ahdistavammin painoi epäluulo miesten sydämmiä. Niin, olisi edes joku osannut antaa oikean selityksen, että yksinkertaisesti vain ne lehdet olivat kirjan käyttäjän muistiinpanoja varten. Mutta kaikki olivat he yhtä tietämättömiä ja yhtä epäluuloisia, sentähden jokainen selitti arvelunsa omalla tavallaan, ja joka ei sitä uskonut, joutui lopultakin siihen varmaan johtopäätökseen, että puhtaat lehdet lakikirjassa, jossa ei löytynyt keisarin nimikirjoitusta ja valtion sinettiä, ei tietänyt hyvää.
"Mutta ehkä kirjoitetaan niihin jotakin vapaasta maasta, joka annetaan talonpojille", huudahti joku, jolla oli valoisammat toiveet.
"Ei, niihin merkitään haakenrehtin lyönnit niille, jotka lähtevät vapaata maata saamaan", virkkoi joku pilkkakirves.
"Mitä arvelette, miehet?" sanoi Hiiren Joosep, kylän nahkuri. "Me kiskomme nuo puhtaat lehdet kirjasta irti, sitten ei niihin saa mitään kirjoittaa."
"Oletko hullu!" nuhteli kunnan vanhin ja ojensi kättään kirjaa tavottaen, "vai sinä menisit lakikirjasta lehtiä repimään!"
"Ei, sitä ei tohdi", vakuuttivat kaikki toiset totisina. "Se on meille laiksi annettu, niin tulee se pitää lakina, kunnes varmasti tiedämme, että se on väärä laki."
Kirjaa katseltiin ja selailtiin edelleen.
"Kuulkaa, miehet, onhan tässä saksan tai venäjän kielistäkin kirjoitusta", huomautti Oinaan Kaarel samassa, "sitäpä ei ole kukaan vielä huomannut! Katso, tuossa toisella lehdellä, heti alussa — kaksi riviä, toinen suurempi, toinen pienempi."