"Mitä sanoo? Sanoo: 'Tätä asetusta on saksain ja talonpoikain noudattaminen'."
"Kuka sitä sanoo?"
"Noh, etkös sitä tiedä: Sooworup,[7] kukas sitten? Onhan nimi alla."
"Luitko oikein."
"Lue itse paremmin."
Tuo viho viimeinen veitikka, toissilmäinen Otto, voi kyllä saada selvää jostakin venäjän kielisestä sanasta, mutta lukemisen ja lukemisen ymmärtämisen välillä on vielä iso ero. Mutta pelastaakseen kunniansa kunnan miesten silmissä, tulkitsee hän vapaasti tekstiä.
Miehet eivät tosin olleet Sooworupin nimeen oikein tyytyväisiä, he toivoivat keisarin nimen olevan alla, mutta vähän tyynempiä ja rohkeampia he nyt kuitenkin olivat, sillä tiesiväthän, että kirjassa oli venäjän kieltäkin ja kun siinä oli kenraalikuvernöörin nimi, josta kaikki olivat kuulleet ja kun oli sanottu että saksojen ja talonpoikain piti sitä noudattaa — niin ei se nyt voinut aivan väärennetty olla.
Innokkaasti ryhdytään jälleen tutkimaan kirjan sisältöä. Kolme neljä miestä astuu kunnan vanhimman luo ja otetaan käsille lakipykäläin johdanto. Etsitään jostakin sanoja "vapaa maa", "helpotukset", "työorjuuden poistaminen" j.n.e. Kuinka vaikeaa on mitään ylipäätään löytää ja vielä vaikeampaa sitä mitä sydän toivoo. Johdannossa puhutaan paljon kaikenlaisista kontrahdeista — "vero- ja työkontrahdeista" — ja monenlaisista veroista niinkuin "rahaverosta", "viljaverosta", — ja "erikoisverosta" ja "varsinaisesta raha- eli viljaverosta" sekä kruunun ja kunnan maksuista ja paljosta, paljosta muusta — mutta toivotut sanat eivät tule eteen. Vapaasta maasta ei puhuta enempää kuin orjuuden poistamisestakaan. Ainoastaan "talon maista" ja "moision maista" puhutaan, ja useissa kohdin mainitaan "teko", "työsopimus" ja "työkontrahti" — niin, puhutaan etenkin vakituisesta työsopimuksesta. Ei siis työorjuus vielä ollut poistettu. — — —
Koitetaan vielä katsoa, mitä sanotaan rajan panemisesta talon maiden ja moision maiden välille. Ahah, tuossa se onkin! Tarkka tutkiminen alkaa: "Moision isännät antavat talonpojille viljeltäväksi kaiken sen viljelysmaan, s.o. kaikki ne peltomaat, heinämaat, laidunmaat ja kartanomaat, jotka 9 päivästä Kesäkuuta 1846 ovat taloihin kuuluneet ja talonpoikien viljeltävinä olleet, mutta moision herroille jää näihin maihin ne perintöoikeudet, joista tässä laissa edelleen puhutaan. Mutta kun oikeudessa näytetään toteen, että talonpojat ovat ottaneet itselleen enemmän maata, kuin kirjoitetun kontrahdin eli suusanallisen sopimuksen mukaan heille on tuleva — — — silloin se maa otetaan takaisin. Moision herralla on oikeus tehdä siitä kanne ja näyttää se toteen. Asia sitten tutkitaan oikeudessa." — — — Edelleen puhutaan, että moision ja talonmaiden välille pannaan raja, ja että ainoastaan moision herralla on oikeus määrätä mihin ja kuinka ne rajat vedetään.
Että talonpojille annetaan maat elinajaksi viljeltäväksi — se kohta miehiä miellyttää, mutta tyytymättömiä ollaan siihen, että moision isännille jää omistusoikeus maihin ja että hän voi talonpojalta maan, jonka tämä tai tämän edeltäkävijä on itselleen vuokrannut, oikeuden kautta takaisin ottaa. Sillä kun moision isännille jää maan omistusoikeus, niin on talonpoika yhä hänen valtansa alla — vapaasta maasta ei ole puhettakaan — ja moision isäntä voi myös ottaa pois talonpojan paremman pellon, vaikka se hänen aikanaan olisi tehty, niinkuin usein ennenkin oli tapahtunut.