Edelleen kuulevat miehet, että moision isäntä voi ottaa kuudennen osan talonmaista moisiolle viljeltäväksi ja että hän voi ottaa ne perheenmiehiltä, joilla ne nyt ovat viljeltävinä. Se kohta ei myöskään ole miesten mieleen. Silloinhan voipi kuka hyvänsä jäädä ilman maata, jos herra haluaa heidän maataan itselleen. Siis ei se maa, joka yksitoista vuotta on talonpojilla ollut, jäisi heille viljeltäväksi elinkaudeksi, vaan moision isäntä saisi sen ottaa itselleen. Nuo pykälät eivät todellakaan tyydyttäneet miesten toiveita.
Pitkällisten selailemisten ja etsimisten jälkeen joudutaan kaikellaisiin vuokrakontrahteihin. Se, joka moision herralta ottaa maapaikan, hänen tulee siitä maksaa, "joko työveroa, rahaveroa, viljaveroa tai monta erilaista veroa, ja kontrahtiin on kirjoitettava kaikki verot, joista asianomaiset ovat tehneet sopimuksia." — — — Löydetään myös ne kohdat, jossa erilainen veronmaksu on tarkemmin selitetty. Parhaiten tuntevat miehet työveron, sillä siihen ovat jo tottuneet. Rahaverosta ja muusta verotavasta ei kukaan tiedä mitään, ne ovat uusia asioita, joista ei kannata päätään vaivata samoin kuin talojen ostamisesta, sillä rahaa, tuota kallista tavaraa, ei ole kenelläkään. Kirjassa puhutaan "vuotuisesta työsopimuksesta" ja "vakituisesta (elinkautisesta) työsopimuksesta." Ensimmäistä ei voi tehdä pitemmäksi kuin 12 vuodeksi, toinen tehdään "epämääräiseksi ajaksi, jolloin taloa ei voi muuten kuin oikeuden kautta ottaa pois perheenmieheltä", jos nimittäin kontrahdin täyttämisen laiminlyöminen, huono elämä tai isännän vahingoittaminen antaa siihen aihetta.
Jokainen tahtoisi nyt myöskin tietää, löytyykö uudessa asetuksessa jotakin "työveron" huojennuksesta; onko moision isännällä valta määrätä niin paljon työpäiviä ja maksuja kuin itse tahtoo, vai onko keisari siitä määrännyt helpotuksia. — — — Käsketään moision isännän kanssa tekemään sopimuksia ja kontrahteja. Olihan se lupa jo ennenkin. Mutta meneppäs tekemään moision herran kanssa kauppoja! Hän sanoo sinulle; sinun pitää niin ja niin paljon maksaa — mutta jos rupeat tinkimään, ajaa hän sinut ovesta ulos ja panee taloon toisen miehen, joka tyytyy kaikkeen.
Jopa vihdoin löytyi pääasia, jossa oli määrätty vuotuinen työvero ja vakituinen työvero. 127 pykälässä sanotaan: "Suurin työ ja maksu, jota talon työkontrahtiin voi panna on: jokaisesta talosta, jolla on 9 tiinaa keskinkertaista peltomaata, josta saadaan 450 puutaa keskinkertaisia heiniä ja jossa on 400 neliösyltä kartanomaata, ja karjamaata niinkuin 26 pykälässä määrätään, pitää vuodessa tehdä 250 hevospäivää ja 250 miespäivää, puida moision riihet, niinkuin 162 pykälässä määrätään, maksaa pienemmät moision verot ja langat kehrätä sen mukaan kuin lisälehdissä D ja E määrätään — — —" Lopuksi muistutus, että 1 tiin on 2,400 neliösyltä.
Tämän pykälän kuultuaan katselivat miehet toinen toisiaan. Ilo ilmeni heidän kasvoilleen, mutta jotakin epäilystä oli vielä mielissä. Toivoa herättivät heissä sanat 250 hevos- ja 250 miespäivää. Tähänasti olivat kuusipäiväiset talonmiehet tehneet 300 varsinaista ja 300 apupäivää. Sehän merkitsi noin sata päivää helpotusta! Mutta mitä tuo 9 tiinaa merkitsi? Merkitsikö se entistä 18 tynnyrinalaa, vai enemmän taikka vähemmän? Oliko se entinen kuusipäiväinen talonkohta vai mikä? Venäjän tiin oli 2,400 neliösyltä — mutta kuinka talonpoika sellaisesta heti selvän saisi.
Vasta perästäpäin, kun tiedusteltiin oppineimmilta ja itse tarkemmin mietittiin, saatiin selvää vieraista mitoista. Mutta tuo tieto ei taaskaan ollut ilahduttava. Sillä uuden mitan mukaan tuli talonpojalle koko joukon vähemmin maata. Talonmaat nimittäin olivat mitatut Ruotsin aikaisten mittojen mukaan. Kun kuuden päivän talolla tähän asti oli ollut 18 tynnyrinalaa keskinkertaista peltoa piti samalle talolle nyt annettaman 9 tiinaa (dessatinia), se on koko 2,32 tynnyrinalaa vähemmin, kuin ennen.
Vasta perästäpäin huomattiin myös, että maanjako uusien mittojen mukaan ei ainoastaan vähentänyt talonpoikien maita, vaan että uusi asetus vielä maata kohden määräsi uusia maksuja. Laidun- ja kartanomaa oli 1805 annetun asetuksen mukaan vapaa maksuista, ainoastaan pelto- ja heinämaista piti maksaa; mutta uudessa laissa vaadittiin verotalolta, jolla oli 9 tiinaa peltoa, karjamaasta 20 kylvymittaa[8] ja kartanomaasta 5 kylvymittaa rukiita.
Tällä kertaa ei kukaan huomannut, kuinka vähiin se huojennus hupeni, joka työpäivien luvun vähentämisen tähden ensin näytti koko suurelta. Ei kukaan arvannut vielä, mikä vahinko talonpojille tulisi uusien mittojen käyttämisestä ja uusien jo mainittujen verojen maksamisesta sekä vihdoinkin siitä, että talonpojilta tahdottiin ottaa pois ne viljelemättömät maatilkut, joita hän talonmaiden lisäksi aikojen kuluessa oli viljelysmaiksi muokannut ja joista myöskin oli veroa maksanut. Kun moision isännät vakuuttivat, että he olivat 26 prosenttia työorjuudesta huojentaneet, niin se oli äärettömästi liioteltua. Jos otamme lukuun edellämainitut vahingot, niin voisimme sanoa, että tästä orjuudesta oli tullut huojennuksia ainoastaan kuudes osa, mutta että sen sijaan hänen maistaan oli vähennetty enemmän kuin viides osa. —
Nyt koossa olevat miehet arvelivat, että 9 tiinaa varmaankin merkitsi kuusipäiväistä taloa, sillä "ei suinkaan talon entisiä maita kokonaan toisella tavalla voinut ruveta jakamaan", arveli kunnan vanhin. Olihan sekin hyvä, että työpäiviä vuodessa oli noin sadan verran vähennetty. Mutta samassa huusi Uudentuvan Jyri, joka oli katsellut lakikirjaa toisten väitellessä:
"Aputöistä ei puhuta mitään, miehet! Ei puolella sanallakaan puhuta mitään apupäivistä, toisen hengen päivistä, isännän ja emännän päivistä!"