"Noh, ajetaan sitten", vastasi Päärn, hetken aikaa mietittyään, "ei minua niin kovin väsytä. Mutta luuletko, että saksat siellä toisella tavalla asian selittävät? He ovat kaikki yhdessä neuvossa."
Niin arveli Jyrikin. Mutta selville pitää kuitenkin päästä! Ja jos ei Sepän Ants osaa oikeata selitystä antaa, niin voidaan ainakin pyhänä mennä Juuruun papin luo. Pitäjän oikeusherra oli sanonut, että tämä antaa selityksen.
Hevonen oli pian valjaissa ja Jyri ja Päärn, molemmat pyhävaatteissa istuivat puuvankkureissa, jonka pyörät armottomasti kitisivät.
Matkalla eivät miehet nähneet mitään sanottavaa uutta. Joka puolella samat kurjat kylät kivisine tai hiekkaisine peltoineen, samat laihat harmaat, kuloruohon peittämät heinä- ja karjamaat, samat koivikot, kuusikot ja männiköt, kaukaa häämöttävät suuremmat metsät ja samat korkeiden puistojen sisästä välkkyvät moision rakennukset.
Noin kello yhdentoista aikana he lähestyivät Mahtran kylää. Se sijaitsi vähän ylevämmällä paikalla, nuorta koivikkoa kasvavain niittymaiden keskellä, yhdellä puolella kohosi vähän suurempi ja tiheämpi metsä. Talojen rakennukset olivat yhtä kurjat kuin miesten kotikylässä, osaksi vieläkin kurjemmat, sillä Mahtran kunnassa oli paljon perin köyhiä. Moisio oli täällä ammoisista ajoista asti sortanut talonpoikia.
Moisio itse, joka näkyi heinämaan koivujen välistä, ei ollut rakennusten puolesta mikään erinomainen: yksinkertainen, matala, puinen, puutarhan ympäröimä herraskartano, kivinen viinakeittiö, navetat ja aitat, siinä kaikki.
Nyt pysähtyivät Jyri ja Päärn Sepän pihaveräjälle; se oli talo, jossa asui Mahtran kunnan vanhin Ants Tertsius, joka oli Uudentuvan Jyrin sukulainen äidin puolelta. Mutta katselija huomasi heti, että Sepällä oli isäntä, joka rakasti järjestystä ja joka väsymättömän ahkeruutensa kautta oli saavuttanut paremman toimeentulon. Asuinhuoneita peitti koko sileä, hyvin tehty katto, riihenovi uusi, aitta hyvässä kunnossa, aidat ehjät, piha ei ollut rapainen ja lauvantai-ehtooksi siivottu ja laastu. Ei missään ajelehtinut työkaluja ja ajoneuvoja, kaikki olivat tavallisessa pitopaikassaan.
Jyri ja Päärn olivat luulleet, että Sepän väki jo oli asettunut levolle, mutta ihmeekseen tapasivat he talonväen vielä valvomassa, ja isännän koko talo oli täynnä vilkkaasti keskustelevia kylämiehiä. Tulijat huomasivat, että siellä pidettiin jotakin kokousta, sillä vieraat olivat kaikki miehiä ja heidän joukossaan tunsi Jyri joitakin Mahtran isäntiä. Pöydällä, isännän edessä oli avattu lakikirja ja sanat: "työpäivät", "toisen hengen päivät", "sonnanveto", "leikkuu" j.n.e. kaikuivat heidän korviinsa. Puhe, oli niin vilkasta, että tuskin huomattiinkaan tulijoita. Sepän isäntä näki kylälliset vasta, kun olivat hetken aikaa seisoneet oven suussa.
"Kas, tuollahan tulee toisenkin kunnan miehiä meidän neuvotteluumme", lausui Ants Tertsius nousten ylös ja ojentaen ystävällisesti vieraille kättä. "Ja kas, kenenkä vielä näen, Uudentuvan Jyrin ja Völlamäen Päärnun! Mistä te sitten näin myöhään vielä tulette?"
Puhuja oli noin neljänkymmenen vuotinen, keskikokoinen mies, jonka päivänpaahtamilla kasvoilla kuvastui rohkeutta ja lujaa tahtoa, mutta myöskin lämmintä, sydämmellistä lempeyttä. Hänen harmaissa, terävissä silmissään oli älyä ja eloa. Hän puristi lujasti karkealla kädellään sukulaisen ja tuttavan kättä ja huusi kamariin, johon oma perhe oli kokoontunut, että lapset uusille vieraille toisivat istuimia.