Isäntä kävi paikoilleen istumaan ja alkoi kertoa:
Toukokuun ensi päivinä olivat Mahtran miehet lähtenee moisioon uuden lain mukaan tekemään kontrahteja. Niinkuin tietty vallitsi Mahtran moisiossa isännöitsijä Rosenberg, sillä omistaja, herra von Helffreich asui toisessa moisiossaan, Piiumetsässä. Miesten asian kuullessaan oli opman vihastunut. "Mitä uusia kontrahteja te tahdotte?" oli hän huutanut miehille. "Eivätkös vanhat ole kyllä hyvät!" Mutta miehet olivat vastanneet, että uusi laki salli ja vaati uusien kontrahtien tekemistä. Isännöitsijä ei ollut tietävinään siitä mitään, ja sanonut, että kaikki jää entiselleen. Miehet olivat sitten sanoneet että pitäjän oikeudessakin oli kuuluutettu, että kontrahdit ovat uudistettavat. Tämä tieto oli pannut isännöitsijän ajattelemaan ja vastannut miehille, että isännät odottaisivat siksi kun herra itse tulisi Mahtraan, sitten lupasi hän herran kanssa puhua kontrahdeista.
"Hyvä", olivat perheenmiehet sanoneet. "Koska te ette voi uusia kontrahteja tehdä ja odotatte itse herraa, niin mekin jätämme aputyöt tekemättä, kunnes uudet kontrahdit ovat valmiit, sillä uusi laki on Jyrinpäivästä voimassa ja miksi meidän pitää suotta moisiolle tehdä päiviä, jotka laissa ovat poistetut!"
Lähteneet kotiin ja jättäneetkin päivät tekemättä. Mutta pian oli opman kutsunut perheenmiehet moisioon. Nyt oli hänen kanssaan noussut kiivas väitös uusista asetuksista. Miehet olivat perustaneet vaatimuksensa lain 127 pykälään, jossa kaikki tehtävät ja maksut oli lueteltu. Mutta opman Rosenberg oli selittänyt lakia aivan toisella tavalla — melkein niin kuin Jyri oli omasta herrastaan jutellut. Mitä asetuksessa oli puhuttu työorjuuden huojennuksesta, se pantaisiin täytäntöön vasta silloin, kun maat olivat mitatut, talonmaat moision maista erotetut, rajat määrätty ja talonkohdat taksotettu niiden hyvyyden mukaan.
"Mutta onhan kirkossa selvin sanoin kuuluutettu, että uusi asetus 23 päivästä huhtikuuta on voimassa", vastanneet miehet "ja siitä ei ole missään sanallakaan mainittu, että monias kohta vanhasta asetuksesta jää edelleen voimaan. Kuka ennen on kuullut, että uusi asetus julki kuuluutetaan, vaikka vanha vielä osaksi on voimassa!"
"Te ette osaa lukea lakia", oli opman vastannut. "Siinähän on sanottu, että maa on mitattava, sillä muuten ei tiedetä, kellä enemmän, kellä vähemmän on maata ja ilman sitä ei voi uusia kontrahteja tehdä."
"Mutta seisoohan laissa", vastanneet miehet, "että kaikki se maa jää talonpojille, joka 9 p. kesäkuuta 1846 on heillä ollut. Voihan herra mittuuttaa maat ja joiltakuilta ottaa pois jonkun kappaleen jos tahtoo, mutta eihän meidän siltä ole pakko edelleen kantaa vanhaa orjuutta, jonka laki on poistanut."
Näin oli väitetty pitkän aikaa. Kun miehet olivat selittäneet, että he eivät tahdo aputöitä enää tehdä, oli isännöitsijä lausunut:
"Te kaikki sokeudessanne erehdytte suuresti, mutta olkoon! Minä sanon teille jotakin. Tehkää työnne vanhalla tavalla, ja minä maksan teille puhtaalla rahalla joka päivän ja joka tunnin, jos se oikeudessa teille tuomitaan ja sanotaan, ettei teidän tarvitse aputöitä tehdä."
Opmannin suuri varmuus oli pannut miehet epäilemään. Kun hän niin rohkeasti lupasi maksaa päivät, ja vielä ilman herran tietämättä niinkuin omasta kukkarostaan — kyllä hän varmaankin jotakin tiesi! Muuten epäilivät miehet, että tuossa kaikessa piili suuri petos; saksat tahtoivat keisarin käskystä huolimatta jättää talonpojat osattomiksi tuosta uudesta laista. Mutta sittenkin katsottiin viisaammaksi tällä kertaa vielä tehdä aputyöt, kunnes jostakin saataisiin varmuus, kuinka tuo uusi laki oikeastaan oli luettava. Vastaanpanemisesta saattoi koitua enemmän pahaa kuin hyvää, ja velaksi jääneet päivätkin tahtoivat perheenmiehet vielä maksaa.