"Herran itsensä kanssa ette siis vielä ole asiasta puhuneet?" kysyi
Völlamäen Päärn.
"Emme ole. On luvannut tulla vasta helluntaipyhiksi. Mutta tietysti silloin lähdemme häneltä itseltään kysymään."
"He puhuvat yhtäpäätä maiden mittaamisesta", virkkoi Peerupuun Jaak, "mutta nyt parastaikaa mitataan maita meillä ja myöskin Kosen pitäjässä. Ettekö ole nähneet noita upseereja, jotka siellä täällä ovat olleet mittaamassa? No siinähän se mittaaminen onkin ja kyllä siitä pian valmista tulee, sillä meidän puolelta ovat upseerit jo lähteneet pois. Mutta nämä puhuvat meille niinkuin tulisi vielä suuri maanmittaus, joka, pahuus ties, vie kuinka paljon aikaa hyvänsä. Kaikki on valhetta ja petosta, pankaa merkille!"
Puhuja oli tavallaan oikeassa, sillä siihen aikaan rakennutti sotaväen ylihallitus Vironmaalle sotaväen kasarmeja, ja sitä varten mitattiin maata. Mutta se toimi ei tietysti mitenkään koskenut Viron talonpoikain lakia.
"Antakaa, miehet, sitten meille myös hyviä neuvoja, mitä meidän pitää tehdä", virkkoi Uudentuvan Jyri. "Sentähden me oikein Mahtraan tulimmekin. Ants, sinullahan on päänuppia — mitä sinä nyt tuumaat? Luuletko sinäkin, että meitä tahdotaan pettää?"
Mahtran kunnan vanhin katsoi miettien eteensä.
"Varma tieto on pääasia", vastasi hän, "ennen ei voi mitään puhua. Minulla on kaupungissa tuttu kauppias, tarkka ja ymmärtäväinen mies, osaa venäjän ja saksankin kieltä; hänen luokseen aijon mennä. Mutta ensin koitan jostakin saada käsiini venäjän kielisen lakikirjan ja annan siitä hänen katsoa, mitä sanotaan 127 pykälässä."
"Käskettiinhän kirkkoherraltakin kysyä", huomautti Jyri.
"Niin, hänenkin luokseen pitää kyllä mennä", sanoi Ants Tertsius. "Lähtisin jo huomenna, mutta hänpä ei ole huomenna kotona — on lukkaripyhä. Noh viikon perästä ovat helluntaipyhät, silloin käyn muutenkin kirkossa ja menen papinkin puheille. — — — Mutta oikeastaan en häneen suuresti luota. Jos saksat tahtovat meitä pettää, niin ei kirkkoherrakaan tohdi totta puhua."
Vasta myöhään yöllä erosivat Mahtran perheenmiehet kunnan vanhimman majasta. Lyhyen ajan kuluessa olivat he jo pitäneet monta tällaista kokousta, mutta rauhattomina ja alaspainettuina läksivät miehet nytkin kotiin, sillä punnittava asia jäi epäselväksi niinkuin ennenkin; ei missään näkynyt ikävöityä sädettä, joka olisi valaissut pimeää tietä.