Seuraavana aamuna lähtiessään sepältä päätti Uuudentuvan isäntä helluntaina taas tulla Juuruun kuulemaan, kuinka kirkkoherra selittäisi Antsille uutta asetusta. Mutta hän lupasi myös sanoa oman kuntansa vanhimmalle, että tämäkin jollakin tavoin koittaisi saada selvää asiasta.
Nyt oli rapainen tie tuulella koko lailla kuivanut ja molemmat miehet joutuivat vinkuvilla vankkureillaan istuen hyvissä ajoin Juuruun. Vaikka oli lukkaripyhä, tapasivat he koko lailla kansaa kirkolla. Kirkon ympärystä ja samoin kapakan edusta oli täynnä hevosia ja yhä vain tuli ajajia ja jalkamiehiä lisäksi. Siellä täällä tien vieressä, kirkon ympärillä kasvavien puiden alla, kirkon kapakan edessä ja vankkurein välissä seisoi suurempia ja pienempiä ihmisryhmiä vilkkaasti keskustellen. Kiihtymys ja ainakin tavallista suurempi vilkkaus kuvastui heidän kasvoillaan. Näytti kuin eivät olisi jumalanpalveluksen tähden nyt kokoontuneet kirkolle, vaan jostakin erinomaisesta syystä.
Jyrin ja Päärnun ei ollut vaikea saada tietää, mikä kirkkomiesten mielissä nyt liikkui. Tuo kiihtymys ei nyt ensi kertaa ilmestynyt, vaan jo viime pyhänä oli se ollut huomattavissa. Kansa oli tullut kokoon pohtiakseen talonpoikien polttavinta kysymystä, uutta lakia. Toisista kunnista tuli ihmisiä tietämään, kuinka kukin oli asian ymmärtänyt, mitä saksat olivat puhuneet ja tehneet ja mistä yleensä olisi voinut saada varmuutta 127 pykälän sisällöstä. Joka joukossa, missä miehiä ja naisia oli koossa, tuumailtiin ja keskusteltiin aputöistä. Jo ennen jumalanpalvelusta oli tuo keskustelu vilkasta, mutta vielä vilkkaampaa jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokapakassa.
Jyri ja Päärn jäivät yhden ja toisen joukon luo seisomaan ja päältä kuuntelemaan. Ei ole helppo kuvailla, mitä kaikkia he tunnin aikana saivat kuulla. Jokainen koitti lain voimaan astumista ja moision isäntien menettelyä selittää omalla tavallaan, arvosteltiin, epäiltiin, ja vakuutettiin. Yhä ihmeellisimpiä arveluita asioista saatiin kuulla. Näytti kuin olisi tässä ollut uusi Babelin sekotus, ei tosin kielten puolesta, vaan sitä enemmän mielten.
Kaikesta tästä huomasi, että mielet eivät milloinkaan ennen olleet niin kuohuksissa olleet. Ennen kaikkea tunsivat ihmiset kauvan haudotuissa ja hiotetuissa toiveissaan pettyneiksi. Heille oli luvattu liika vähän. Mutta tuota vähääkään ei tahdottu vielä antaa, eikä kukaan ruvennut selittämään asiaa niin, että kansa sitä olisi uskonut. — Tämä pani ymmärtäväisetkin päät pyörälle. Ja sen lisäksi tuli vielä uutinen, — jonka Jyri ja Päärn vasta ensimmäisen kerran kuulivat. Kansa tiesi kertoa muutamista moision isännistä omassa ja naapuripitäjässä, jotka olivat Jyrinpäivästä asti vähentäneet aputekoja; kerrottiinpa että joku saksa oli kokonaan ruvennut noudattamaan uutta lakia, kaikki aputyöt lakkauttanut ja vähentänyt työorjuuden niinkuin se uudessa laissa oli säädetty.
Tietysti eivät tuommoiset sanomat rauhottaneet niiden mieliä, joiden moision isännät pitivät kiinni vanhasta asetuksesta, vaan vakaannuttivat heitä siinä luulossa, että saksat heitä kohtaan tahtoivat harjoittaa petosta. Sillä kun moniaat saksat vähensivät aputöitä tai poistivat ne kokonaan, niin olihan selvää, että laki sen vaati. Jopa pidettiin joissakuissa kunnissa kovasti neuvoa, että piti ruveta valittamaan asiasta Tallinnan kuvernöörille tai Riian kenraalikuvernöörille ja jos ei se auttaisi, niin sitten itse keisarille. Toiselta puolen tiedettiin kertoa, että joistakuista paikoin oli miehiä lähtenyt salaa Liivinmaalle venäjän papeilta pyytämään neuvoa ja lain selitystä.
Tällaisia uutisia kuultuaan ajoivat Jyri ja Päärn Juurusta kotiin ja levittivät noita tietoja yhdessä toisten kanssa, jotka myös samana päivänä olivat kirkossa käyneet, laajalle ympäri kuntaa. Mahtran miesten aputöiden tekemättä jättämisestä puhuttiin tietysti myöskin.
Jopa maanantai-iltana kokoontuivat perheenmiehet jälleen kunnan vanhimman luo neuvottelemaan, kuinka menetellä moision isäntien kanssa. Vaikka kyllä kiihtymys oli suuri, ei vastustaminen saanut kannatusta. Väkivalta oli noille kaikille, jotka olivat moision herrojen edessä tottuneet vapisemaan ja ryömimään, kokonaan vieras. Tällainen ajatus nostatti mieliin haagioikeuden kuvan keppeineen ja vitsakimppuineen ja teki rohkeimmatkin kielet mykiksi. Kunnan vanhimpain ja ymmärtäväisten perheenmiesten neuvoa päätettiin seurata ja hankkia vielä parempia tietoja asiasta, ennen kaikkea kuulustella papilta. Olihan hän heidän sielunpaimenena ja hänen piti edes puoleksi puhua totta, vaikka itse olikin saksa. Jos sitten vihdoinkin oli saatu varma tieto siitä, oliko keisarin lakia muutettu tai väärin selitetty — niin oli sitten vieläkin aikaa hankkia oikeutta tuntuvammalla tavalla.
Näin päättäen erosivat miehet neuvottelukokouksestaan.
15.