JUURUN PAPIN LUONA.
Helluntaina jumalanpalveluksen jälkeen tapasi Uudentuvan Jyri Ants Tertsiuksen kirkon kapakan edessä, jossa hän puheli Maidlan kunnan vanhimman, Ants Piipun ja Atlan kunnan apumiehen, Kokan Madisen kanssa. Heidän puheaineenaan oli tietysti jälleen "uusi verokirja", joksi kansa nimitti äsken ilmestynyttä lakia, Mahtran kunnan vanhin oli pyytänyt molempia virkatovereitaan tulemaan mukanaan kirkkoherran puheille, kuulemaan "mitä seurakunnan sielunpaimen sanoisi apupäivistä".
"Noh, sinä tunnet kirjan — mene sinä edellä, me tulemme perässä", esitti Maidlan kunnan vanhin.
"Sinä Jyri voisit myös seurata meitä, että meitä olisi useampia, jotka kuulisivat kirkkoherran selityksen", sanoi Sepän Ants, antaen kättä sukulaiselleen.
"Enhän minä ole kunnan virkailija", vastasi hän.
"Mikä sitten! Olethan talon mies, eikös asia koske sinua niinkuin meitäkin."
Mutta kun papin vielä piti haudata kuolleita, vihkiä pareja ja kastaa lapsia, joka vei hetken aikaa, niin läksivät miehet siksi aikaa kapakkaan kieltä kastamaan ja piippuun panemaan. Olihan kapakka täällä niinkuin melkein kaikkialla aivan kirkon juuressa. Kirkon ympärillä kasvavat lehtipuut ja pensaat vain erottivat moision viinalähteet Jumalan temppelistä. Totisena kohosi vahva ja matala kirkon torni ja sen yksinkertaiset harmaat kivimuurit näkyivät puiden ja pensaiden välistä. Mutta pitkän tomuisen tien ääressä siinä vieressä sijaitsi musta sälekattoinen, kivestä tehty kapakka, jonka ovesta ja akkunoista väkevä tupakansavu ja viinanhaju vähitellen tunkeutui keväiseen ilmaan. Harmaa, ahdistavan huonolla ilmalla täytetty, avara huone oli kansaa täynnä. Suurin osa seisoi; istujia oli vain pitkän pöydän ääressä, joka ulettui oven luota, toisen akkunan äärestä aina toiseen seinään. Avonaisen uunin edessä tunkeili ihmisiä. Kapakan isäntä laski levollisena ankkurista vaskiseen astiaan viinakeittiön puhdistamatonta viinaa. Köyhät väsyneet talonpojat, jotka kirkossa olivat toistensa nojalla puolitoista tuntia torkkuneet, heräsivät täällä jälleen hetkiseksi eloon, kulkeakseen sitten vielä veltompina ja unisempina kotiin päin.
Niinkuin parina edellisenä pyhänä, oli nytkin kapakassa ja sen edustalla kirkon ympärillä paljon kiihtyneitä ihmisjoukkoja. Nytkin pohdittiin toisista kunnista ja pitäjistä tulleita uutisia. Ja ne olivat kylläkin jännittäviä, sillä monessa paikassa kuuluivat talonpojat tehneen lakon aputöiden tekemisessä, niinkuin Kosen pitäjässä, joissakuissa kunnissa Ojansuussa, Orussa, Uudessa moisiossa, Tammikussa, Tuhalassa j.n.e. ja toisissa paikoin uhattiin seurata näiden esimerkkiä. Ikäänkuin äkkinäinen myrskyn puuska kävi yli maan ja siellä, missä se ei vielä ollut valtaan päässyt, kuultiin kaukaa sen kohinaa ja mielissä oli kuin salaista vavistusta. Joka puolella kansan joukossa saattoi huomata yhä totisempia, synkempiä kasvoja, yhä uhkamielisempiä katseita.
Kun Mahtran kunnan mies seuralaisineen astui kapakasta ja lähestyi kirkkoa, huomasi hän, kuinka kirkkoherra Berg virkatakissaan ja samettilakki päässä, astui kotiinsa. Pappilan yksikerroksinen kivirakennus laajoine mataloine rappusineen, tuoreine pensasaitoineen ja puineen oli aivan kirkon juuressa. Miehet astuivat takaovesta sisään — Ants Tertsius edellä, toiset yksitellen ja hitaasti perässä.
He seisoivat suuressa, yksinkertaisessa huoneessa, jossa pastori otti kansaa vastaan, odottivat hetken aikaa! sitten ilmaantui punottavine, pyöreine Lutherus kasvoineen kirkkoherra Berg, joka oli heittänyt yltään kirkkotakkinsa. Kylmästi, mutta leppeästi kysyi hän Mahtran kunnan vanhimman asiaa, sillä tämä oli astunut esiin, kun toiset vielä nöyrästi ovella kumarsivat ja jäivät sinne seisomaan.