Otin sitten pitkän nuoran vyöltä ja heitin sen lattialle niin että läiskähti; sitten kiskasin takin, liivit ja kysyin:
"Mihin päin panen pääni? Ehkä saadaan taas syytä, ettei ymmärrä itseänsä pieksättää!"
"Pane pääsi oikeushuoneen ovea kohti!"
Annoin sitten viimeisenkin ihonpeitteen pudota maahan, heittäydyin vatsalleni penkille, panin jalat ristiin ja pistin kädet leuvan alle. Näin katsoin kuin koira herran silmiin, joka seisoi minun vieressäni. — — —
Luulin, että nyt alkavat vitsat leiskua. Odotan ja odotan — mitä hittoa? Ei yhtä kertaa lyödä! — — —
Samassa tartutaan minun olkapäähäni ja oikeusherran ääni kuuluu:
"Nouse ylös, senkin lurjus! Jos kolmannen kerran vielä tulet minua
häiritsemään, niin saat armottomasti kuusikymmentä tulista!"
Ja antaessaan minulle kepillä vasten rintaa, huutaa hän vielä:
"Ymmärrätkö, mitä oikeusherra sinulle sanoo?"
"Ymmärrän kyllä", vastasin minä, ja uusi rohkeus täytti sydämmeni. "Enkä tulekaan enää tähän oikeuteen aikaani viettämään noiden kuudenkymmenen lyönnin tähden."
Kun aloin jälleen panna vaatteita ylleni, repi oikeusherra rikki sen kirjan, joka ennen oli kirjoitettu, otti pöydältä lakikirjan ja rupesi sieltä lukemaan, kun kirjuri kirjoitti. Mutta minä odotin eteistuvassa. Kun kirja oli valmis ja pantu kiinni, tuli herra ja antoi kirjan minulle. Sitten avasi oven, lykkäsi minut ulos ja paukahtaen sulkeutui ovi minun perääni. Mihin minun piti viedä se kirja, siitä ei puhunut puolta sanaa. — — —
Jyri ja kunnan vanhin istuivat kyyryksissä pihassa, aidan luona kuin koirat. He odottivat minua, että miten minun kävi.