"Mutta ethän sinä kuule minun neuvoani!"
"Kyllä minä kuulen, jos se on mieleiseni", vastasin minä.
"Kuule minun neuvoani", vastasi opman, "ota ne pellavat, vie ne kotiin ja vaimosi ottakoon köysikela ja kiertäköön langasta paksua kuin köyttä. Se ei ole minun asiani. Mutta minä neuvon sinua päästäkseni käskystä vapaaksi. Jos et sinä kuule neuvoani, niin minä otan tulevana tiistaina toisen päivätyöläisen, sidotan sinut tuohon rekeen kuin lampaan keritsijänsä eteen ja lähetän sinut Orun moisioon. Etkä sinä sieltä enää ehjin nahoin pääse. Huomaa, siellä sinusta tehdään vaivainen! Jos lähdet mihin moisioon tahansa — joka paikassa on moision isäntä oikeusherrana. Eikä sinulle anneta oikeutta, mutta vitsoja voit kyllä saada. Sentähden kuule, mitä sinulle opetan!"
"Tapahtukoon opmannin tahdo!" vastasin minä vihdoin, kun olin itsekseni miettinyt.
Läksin sitten moisioon, otin pellavat, vein ne kotiin, annoin eukolle ja sanoin:
"Pyydä nyt isännältä köysikelaa, kehrää sillä pellavat eikä sinun tarvitse sitten mennä moisioon vyyhteämään, minä teen itse sinulle sellaiset vyyhdinpuut kuin moisiossa on. Sitten ei sinulla ole niin paljon vaivaa."
Sanottu ja tehty.
Vaimo kehräsi pellavat käärmeen vahvuisiksi — ja rangaistus oli saatu, käsky täytetty.
Kahden ja puolen vuoden perästä läksin moision herralta vuokraamaan pientä taloa. Herra sanoi:
"Noh, nyt tulet minulta taloa pyytämään! Pari vuotta sitten olit ylpeä mies, kävit minun kanssani käräjiä ja poistit minulta paljon päiviä!"