Neiti Marchand nousi ylös.
"Te ette noudata minun pyyntöäni, herra paroni. Sentähden täytyy minun sitä vaatia. Mutta minusta olisi vahinko, jos meidän hyvä ystävyytemmekin siitä syystä loppuisi. Suokaa anteeksi, minun pitää lähteä lapsia katsomaan!"
18.
JOLLA VÄKI, SILLÄ VOIMA.
Helluntain toisena pyhänä kävi opmannin Miina kylässä katsomassa vanhempia ja pistäytyi illalla takaisin mennessään Uudentuvan mökissäkin. Hänet tietysti otettiin suurella ilolla vastaan ja Päärn, joka vuoteella lepäsi kirkkomatkan jälkeen, hyppäsi sieltä ylös silmiään hieroen. Kaikki kolme istuivat tuvan edustalla, vahvoilla koivupölkyillä ja hupainen keskustelu alkoi.
Tietysti kysyttiin ensiksi Miinan voimista. Päärn oli siitä illasta asti, kun opman hänet ja Kubja-Pritsin kyökistään pois ajoi, hyvin harvoin tavannut Miinaa.
Tytön kauniille kasvoille ilmaantui synkkä varjo, kun hän alkoi elämästään kertoa.
"Pritsistä olen nyt erossa", virkkoi hän, "ei hän enää tunkeudu lähelle. Katsoo kuin susi yli olan minut nähdessään ja hänen silmänsäkin palavat kuin sudella. Hän on niin vihainen, että söisi minut karvoineen päivineen."
Äiti ja poika tietysti kysyivät uteliaina, kuinka tuo eroaminen vihdoinkin tapahtui.
"Noh, minä pidin mielessä, mitä opman sanoi sinä iltana, kun ajoi Pritsin kyökistä ulos enkä laskenut häntä enää sisään, kun hän sen perästä vielä tuli. Paiskasin oven kiinni hänen nenänsä edestä ja sanoin: 'opman on kovasti kieltänyt laskemasta sinua sisään, enkä minä sinun tähtesi tahdo saada haukkumisia ja viimein vielä lähteä talliin!' — — — Kyllä mies ymmärsi, etten häntä itsekään siellä suvainnut, mutta minkä hän teki! Lähti kiroten ja sadattaen menemään ja uhkasi vielä: kyllä saan nähdä, kuinka minun käy, hän tahtoi toimittaa, että kylän lapset minua sormellaan osottavat."