"Eihän minulla muuta neuvoa ole!" vastasi Miina. "Olisin jo sanonutkin itseni irti — eikä hän kuitenkaan voi minua väkisin pitää — mutta tiedäthän isäni! Siitä asti, kun hän opmannin avulla sai paremman talon, on tuo mies ja koko moisio hänelle pyhä. Ei kukaan saa virkkaa pahaa sanaa moisiosta. Puhuin tänä päivänä kotona, minkälainen oloni on opmannilla, mutta isä heti vastaa: 'Jää vielä paikoillesi, kärsi vielä — kun hän näkee, että panet vastaan, niin jättää sinut vihdoinkin rauhaan! Mutta jos tulet pois, niin minultakin ehkä paikka taas menee!' — — — Minä melkein uskon, että ukko vaikka möisi minut, jos hänelle luvattaisiin hyvä hinta. 'Olen jo kylläkin kauvan nähnyt nälkää, nyt tahtoisin jo päästä vähän helpommille päiville', sanoo hän."
"Älä sinä siitä huoli", virkkoi Päärn, matalalla, nurisevalla äänellä.
"Minä en salli, että sinä siellä annat itseäsi häväistä!"
"Jos eivät asiat parane, niin kauvan en siellä viivy", vastasi Miina rohkealla, lujalla tavallaan. "Hävyttömin on hän silloin kun on päissään. Niinkuin tiedät, on hän ryyppymies. Käy monta kertaa päivässä kaapilla ottamassa ryypyn ja toisinaan illalla juo yksin itsensä humalaan. Mutta kun vielä vieraita sattuu olemaan — käyvät siellä usein korttia pelaamassa — niin kyllä silloin lasit kilisevät. Juuri sellaisten juominkien perästä kävi isäntä pari kolme kertaa kyökin oven takana. Lähti sitten vasta menemään, kun uhkasin huutaa apua. Hirveästi pelkään ensi lauvantaita. Silloin hän pitää syntymäpäiviään. Lähtee jo huomenna kaupunkiin hakemaan pitotavaraa. Tulee paljon vieraita. Silloin on tietysti taas suuret juomingit."
"Jos pelkäät, että hän taas tulee hätyyttämään — niin onhan sinulla hiilihanko kyökissä?" sanoi vanha muori.
"Minä en laske häntä sisäänkään! Mutta ei tiedä mitä juopunut ihminen keksii! Minä pelkään häntä niinkuin itse sarvipäätä. Hänellä on niin kamalat silmät, ja hän irvistää niin, että ihokarvat nousevat pystyyn. Kyllä saattaa ihminen olla kamala!"
Kun Miina teki lähtöä, hämmästyi hän huomatessaan Päärnun synkän muodon.
"Älä nyt niin kovin pelkää!" virkkoi hän rauhottaen. "Onhan minulla kädet ja suu, jos jotakin tapahtuu."
"Pidä akkuna irti haasta tai lykkää ulko-oven salpa auki, kun lähdet makaamaan", neuvoi Päärn, "niin pääset kuitenkin pakoon, jos hätä tulee."
"Sen olenkin toisinaan tehnyt", nauroi Miina. "Älä luule, etten pidä varaani."
Tämän illan perästä huomasi äiti, että poikaa vaivasi salainen rauhattomuus. Hän puhui vähän, oli tuskainen ja ajatuksissaan, ei ruokakaan hänelle maittanut ja öillä hän näki paljon unia, sillä hän ähki ja puhui maatessaan. Äidin kysymyksiin hän vain yrisi ja viittasi kädellään.