Opman silmäili häntä rauhattomasti vilkuvilla katseilla. Hän katseli häntä kiireestä kantapäähän lausumatta mustaa tai valkeaa. Hän oli selällään sängyssä; kun hän tahtoi kääntyä kylelleen, oihkasi hän tuskaisesti, jolloin hän irvisti ja ummisti silmänsä.
"Minä olen hyvin kipeä", sanoi hän heikolla, käheällä äänellä. "Minun pääni on aivan haleta. Kasta liina etikkaan ja pane se pääni ympärille."
Tyttö täytti heti käskyn. Hän kastoi pyyhkeen etikkaan ja sitoi sen taitavasti sairaan isännän pakottavaan päähän.
"Anna minulle nyt lasi keltaista viinaa", käski opman. "Katso, pullo on varmaankin salin pöydällä."
Pian täytti Miina tämänkin toivon. Isäntä joi lasin elähdyttävää juomaa, maiskutti suutaan ja joi sitten vielä toisen ryypyn. Ähkien vajosi hän jälleen vuoteelle.
"Eikö herra opman tahdo syödä?" kysyi Miina hiljaa ja nöyrästi.
Herra pudisti pahan tuulen näköisenä päätään.
"Ei vielä!"
Väkevä viina vaikutti lamauttavasti sairaaseen. Hänen silmänsä ummistuivat ja Miina huomasi, että hän uudestaan nukkui. Vasta tunnin perästä heräsi opman taas ja kutsui tyttöä. Hän tahtoi saada syödä jotakin hapanta — "kurkkua tai silliä etikan ja sipulin kanssa, taikka mitä hyvään oikein hapanta — — —."
Miina kantoi kaikkea, mitä vain talossa hapanta oli. Herra käski tuoda sängyn ääreen pienen pyöreän pöydän ja söi vuoteessa. Miinan piti syömisen aikana seisoa vieressä.