"Mutta viime yönä?"
Miina ei tiennyt, mitä vastata. Pitikö hänen salata, valehdella vai puhua totta?
"Ei hän viime yönäkään ollut minun luonani", virkkoi hän vihdoin.
Opman katseli häntä kuin haukka.
"Valehdellakin osaat", sanoi hän, ja ilkeät rypyt ilmaantuivat hänen suunsa ympärille. "Luuletko, etten tuntenut häntä? Seisoittehan molemmat tässä minun vuoteeni ääressä. Tahdoitte tappaa minut — te molemmat!"
Miina huomasi, että tässä ei olisi salaaminen eikä valehteleminen auttanut, ja päätti puhua kaikki aivan suoraan.
"Päärn ei ollut minun luonani makaamassa, mutta hän tuli minulle apuun. Minä en siitä tiennyt mitään. Hän oli ollut puutarhassa piilossa. Kun herra opman pyrki luokseni, niin minä huusin ja hän hyppäsi kyökin akkunasta sisään ja tuli väliin. Päärn on minun sulhaseni."
"Kuinka hän tiesi puutarhassa vartioida?"
"Minä sanoin hänelle helluntai pyhinä, että opman pyrkii minua ahdistamaan, kun pää on täynnä ja että meillä on lauvantaina juomingit. Hän oli tullut katsomaan, mitä yöllä tapahtuu, ja näki kuinka opman yöllä mursi oven auki."
"Mursin auki?"