Liekehtivä puna nousi Miinan poskille. Hän ei vastannut.
"Miksi et ollut kotona!" ärjyi opman kauhean vihaisena.
"Minä pelkäsin!"
Kaksi kovaa lyöntiä sai tyttö vasten suuta, niin että nenästä alkoi veri juosta. — — — Opman pyörähti ympäri ja meni ulos kyökin ovesta.
Noin puolen tunnin perästä tuli hän jälleen kotiin ja kutsui tytön huoneeseen.
"Lähde paikalla talliin — vahti jo odottaa! — — — Sinun toverisi viedään kädet sidottuina haakenrihterin luo!"
19.
KELLÄ VALTA, SILLÄ OIKEUS.
Lähteissään kyökistä oli opman Winter suoraa päätä mennyt "ylös". (Sanalla "ylös" tarkotettiin tavallisesti herrasväen rakennusta.) Hänen käyntinsä oli jo aivan varma ja liikkeet joustavat, sillä selkää, vaikka kyllä vielä hellä, ei enää pakottanut ja kuhmu päässä ei myöskään enää kovin vaivannut. Mutta vaikka tuska olisikin ollut suuri — niin ei hän olisi sitä näyttänyt moision pihassa, jossa ihmisiä liikkui. Asiahan tuli tietoon syyllisten rankaisemisesta, jos eivät siitä jo itse olleet puhuneet, ja opmannin piti pelastaakseen kunniaansa näyttää, että vaikka hän oli työläiseltä saanut selkäänsä, niin ei kuitenkaan niin paljon, että se antaisi aihetta suurempaan vahingon iloon. Hän kyllä tiesi varsin hyvin, ettei talonpojalla ollut lähimmäisen rakkautta, jos moision käskynhaltijalle jokin onnettomuus tapahtui.
Mutta heti muuttui opmannin terveyden tila, kun hän pääsi paronin kirjoitushuoneeseen. Mies, oli aivan murtunut ruumiin ja sielun puolesta, oli viallinen. Hänellä tuskin enää oli henkeä jälellä ja sekin vähä oli joka hetki menemässä. — — — Hän ei ensinkään erehtynyt, kun luuli täällä löytävänsä myötätuntoisuutta.