"Kyllä!" huutaa hän vihdoin, ei helpotuksesta huoahtaen, vaan kärsimättömästi. "Jää penkille paikoillesi!" karjuu hän tuskissaan kiemurtavalle tytölle.
Vahti tietää, mitä hänen nyt pitää tehdä. "Verinen iho on valettava, ettei liha mene hukkaan", niinkuin kansan pilkallinen sananlasku kuuluu. Hän ottaa rätin pytyn päältä ja heittää veden tytön veriseen selkään. Hurja huuto kuuluu tytön suusta; hän karkaa ylös penkiltä, niinkuin olisi hänen koko ruumiinsa tulessa. — — —
Vesi, jolla hänen haavojaan pestiin, oli silakan suolavettä. — — — Herra paroni ja opman tiesivät, mikä oli talonpojan iholle terveellistä. —
Ei kukaan ollut huomannut, että tuo huvittava näytelmä oli vielä yhden henkilön puoleensa vetänyt. Tallin toisesta ovesta oli kupias hiipinyt sisään, jäänyt soimen taakse seisomaan ja ilkkuvin katsein tarkastanut vahdin työtä loppuun asti. "Tuossa nyt on se ylpeä, nenäkäs tyttö, joka minut rohkeni luotaan karkottaa!" ajatteli hän silmät kiiluvina ja suu irvessä. Hän tahtoi sen huutaa niin kovalla äänellä, että tyttö sen olisi kuullut, mutta pelkäsi opmannia. Kohta, kun opman katosi tallin ovelta, astui hän käännellen ja väännellen itseään piilopaikastaan esille ja jäi seisomaan nyyhkivän tytön eteen, joka vavisten järjesti vaatteitaan.
"Neiti sai kaiketi ensimmäisen kerran tallissa opetusta", alkoi Prits hävyttömästi pilkaten.
Tyttö ei katsokaan häneen.
"Kyllä oli kamala ulvominen! Minunkin kävi mieleni pahaksi. Mutta mikä sinun kasvoissasi on? Kuka sinua tuohon on raapinut?"
Miinan poski oli opmannin lyönnistä turvonnut, hänen toinen silmänsä punainen kuin paise.
"Katso", pilkkaa armoton mies edelleen, "jos olisit tullut kupiaan rouvaksi, niin et olisi tuollaiseen häpeään joutunut. Nyt olisit kunnioitettava vaimo, johon kukaan ei uskaltaisi koskea."
Miina kääntää hänelle sanaa lausumatta selkänsä ja tekee lähtöä. Mutta tuo korska äänettömyys kiihdyttää ilkeää ihmistä. Hän puristaa raa'asti tytön veristä ihoa ja kysyy: