Hän kääntyi Rosenbergin puoleen puhuen saksaa; tämä kiirehti ovesta ulos ja huusi ajajaa, joka pihassa jalotteli hevosia. Sitten ajettiin vaunut rappusten eteen. Hän ei ottanut enää huomioonsa kunnan vanhinta, eikä ulkona lakittomin päin seisovia miehiä. Kiireesti astui hän vaunuihin, antoi isännöitsijälle vielä joitakin määräyksiä ja ajoi pois.
Sepän Ants oli sillä välin tullut miesten joukkoon ja opman lähti takaisin huoneeseen.
"Aina sama asia — tee niin tai näin", lausui Ants perheenmiehille. "Ei tahdota tietääkään uusista kontrahdeista; orjuus jää yhä orjuudeksi."
"Mitä hän sanoi sonnanvedosta?" kysyi Arusepän isäntä.
"Meidän pitää ajaa, mitä muuta!"
"Rahan edestä vai?"
"Vai rahan edestä!" nauroi Ants katkerasti. "Jos kivet moision pihassa olisivat rahoja, niin silloin ehkä annettaisi. Aputeot jäävät aputeoiksi, sonnanveto sonnanvedoksi. Se oli hänen viimeinen sanansa, jonka minun piti teille ilmottaa."
"Se on vasten lakia!" huusi Tillin Otto kiivaasti. "Me emme luovu oikeudestamme, jonka keisari on meille antanut!"
"Ennemmin luovun paikastani ja kuolen nälkään", selitti Adran Hindrek.
"Ja minä! Ja minä!" lisättiin siihen, sillä Hindrek oli puhunut kuin kaikkein puolesta.