Niin tapahtui, että opman, joka kantajana tahtoi itsekin olla läsnä oikeudessa, seuraavana aamuna ilman kunnan vanhimman tietoja ajoi haagioikeuteen. Tietysti ei hän siellä tavannut kunnan vanhinta eikä muitakaan perheenmiehiä ja suuttuneena palasi hän sieltä takaisin. Sekä hän että haagituomari pitivät tuota poisjäämistä, sekä kunnan vanhimman, että toisten miesten ilkimielisenä vastustamisena. —
Synkän näköisinä olivat miehet lähteneet moisiosta kylään. Sana haagioikeus painoi raskaasti heidän mieliään. Sittenkin pysyivät he lujina päätöksessään, etteivät menisi moisioon sonnanajoon — tulkoon, mitä tulee! —
Tuon Mahtran miesten päätöksen vei Uudentuvan Jyri ainoana uutisena illalla kotiin.
Tuskin oli kylässä saatu kuulla, että Jyri oli Mahtrasta kotiin tullut, kun monta perheenmiestä ilmaantui Uudelletuvalle kuulemaan Jyriltä uutisia. Olihan heilläkin sonnanajo käsissä ja kesä ja syksy täynnä masentavia velvollisuuksia oli edessä. Vapautusta, vapautusta huokaili joka henki ja jos ei vapautumistakaan, niin edes vähänkin helpompaa hengittämistä.
21.
MURHENÄYTELMÄ ALKAA.
Seuraavina päivinä päättivät paroni Heideggin moision perheenmiehet, etteivät tekisi apupäiviä. He luulivat, että moision isäntä niitä vaatii ilman minkäänmoista oikeutta. Näin ajatteli kansa melkein koko kuvernementissä, ja missä ei aputöitä ruvettu julkisesti vastaan torjumaan, siellä pelättiin vain haagioikeutta ja kovaa rankaisemista. Mutta Harjumaalla, varsinkin Kosen kihlakunnassa, jossa orjuus oli kova ja talonpoikain köyhyys suuri, alettiin joka puolella julkisesti vastustamaan aputöitä. Ennen kaikkia ei menty tekemään moision sonnanvetopäiviä.
Sentähden pyysivät Kosen pitäjän moision herrat sotaväkeä avukseen ja haagituomarille huomautettiin, että tämän piti verisillä rangaistuksilla pakottaa vastaanpanijoita noudattamaan käskyä. Rangaistuspaikaksi oli valittu haagituomarin, herra von Hagemeisterin Habaja niminen moisio Kosen pitäjässä. Sinne kutsuttiin koolle kaikista kunnista ne miehet, jotka aputekoja vastustivat, ja armoton piekseminen alkoi sotamiesten avulla. Rumpujen päristessä ja torvien soidessa ajettiin rahvas sinne kokoon ja vastustavia kunnan miehiä ja talonpoikia rangaistiin kaikkein nähden. Mutta kansan vakaumus, että siltä vasten lakia vaadittiin aputekoja, oli niin luja, niin syvästi mieliin juurtunut, että miehet urhoollisina kuin marttyyrit kärsivät hirmuisen rangaistuksen.
Monesta paikasta Viron maalta olivat talonpojat, jotka samassa etsivät selvyyttä, käyneet Tallinnassa senaikaisen siviilikuvernöörin, herra von Grünewaldin luona valittamassa aputekojen tähden; mutta he eivät sielläkään saaneet odotettua oikeutta ja kääntyivät surullisina takaisin kotiin, sanoen: "Eikös kuvernööri ole samanlainen moision isäntä kuin toisetkin saksat, ei hänkään meille hyvää suo!"
Koko erehdykseen oli todellakin suureksi osaksi syynä 127 pykälä uudessa talonpoikain laissa, jossa todellakaan ei ollut mainittu aputekoja. Osaksi lain puutteellinen selittäminen ylempien puolelta, osaksi myös talonpoikain väärinkäsitys olivat syynä siihen, ettei niitä asetuksen kohtia, jotka vähänkin selvyyttä olisivat antaneet, tarkasti otettu huomioon. Niin seisoi lain 31 pykälässä: "Talonpoikain maita ruvetaan heti tämän lakikirjan ilmestyttyä mittaamaan, jonka jälkeen rajat määrätään"; 32 pykälässä: "Talon maiden mittaus ja rajojen merkitseminen pitää 10 vuoden perästä tämän lakikirjan julkaisemisen jälkeen olla lopetettu kaikissa moisioissa"; sitten 33 pykälässä: "Niin kauvan kuin mittaus ja rajamerkkien paneminen kestää, ovat talon maat talonpojilla vero- tai työvuokralla niinkuin laki 9 päivältä Kesäkuuta 1846 säätää", ja vihdoin 35 pykälässä: "Niin pian kun jossakin moisiossa talon maiden mittaus ja rajain pyykitys on lopetettu ja oikeudessa vahvistettu, aletaan noudattamaan seuraavia asetuksia."