Tytön elävä kuvaus vaikutti niin syvästi Mahtran miehiin, etteivät hetkeen aikaan voineet mitään puhua. Kauhu ja murhe ilmeni heidän totisille, päivettyneille kasvoilleen ja moni raskas huokaus kohosi heidän ahdistetuista rinnoistaan kirkkaaseen aamu-ilmaan, jota nousevan auringon hymyilevä kirkkaus kultasi. Vaikea oli päättää, mitä nyt tehdä: kauhea oli Habajalle mennä, kauhea menemättä olla. Oikeudestaan ei kukaan tahdo luopua, ei kukaan tahdo itseänsä pieksättää ja vastaan paneminen on myös pelottava asia.
Miehet olivat istuneet nurmelle neuvotellakseen ja päättääkseen, oliko Habajalle mentävä, vai ei. Hyväntahtoisen sanansaattajan oli Sepän isäntä vienyt tupaan jalkojaan lepuuttamaan ja ruumiin vahvistusta saamaan. Kello oli jo seitsemän, päivä korkealla ja yhä vielä viipyivät Mahtran miehet alakuloisina neuvotellen.
"Kuulkaa miehet", sanoi Adran Hindrek pitemmän äänettömyyden jälkeen. "Minun mielestäni on parempi, että olemme poissa. Tiedämme nyt varmasti, että jokainen saa selkäänsä, joka oikeutta uskaltaa vaatia; kun toiset saivat, niin mekin saamme. Parempi on siis, että me itse emme suorastaan juokse tuleen ja suojelemme terveyttämme niin kauvan, kun suinkin voimme."
"Niin minäkin arvelen", virkkoi Matsin Priidik. "Kun toisilla oli niin paljon rohkeutta, että antoivat oikeuden edessä verensä vuotaa, niin pitää meilläkin olla niin paljon sisua, että panemme vastaan haagioikeudelle. Vihdoin käy asia niin suureksi, että eivät jaksakaan piiskata kaikkia vastaan panijoita, ja silloin ehkä melu jo kuuluu keisarin korville. Miehet, me jäämme kotiin!"
"Minä kyllä en lähde nahkaani myömään", päätti Tillin isäntä. "Ennen heitän talon ja piilen puoli vuotta metsässä."
Samoin vakuuttivat nyt toisetkin miehet. Ainoastaan kunnan vanhin vaikeni vielä. Hän katseli syvissä mietteissä milloin miesten kiihtyneitä kasvoja, milloin siintävää aamuilmaa, milloin taas korkeammalle nousevaa aurinkoa, jonka asento jo näytti, että meno oli myöhästynyt.
Miehet näkyivät odottavan hänen päätöstään. Joku lykkäsi häntä kylkeen ja kysyi:
"Noh, Ants, mikä siis sinun viimeinen sanasi on? Mitä kunnan vanhin edellä tekee, sitä me perässä! Sinähän tunnet lain paremmin kuin me."
"Mitä laissa sanotaan, sen te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin ja kaikki muut", vastasi Sepän Ants. "Mutta minä myös arvelen, ettei meidän, Jumalan tähden, ole tarvis antaa itseämme piestä. Moni ehkä meistäkin vannoo vitsojen alla ja mikä sitten saksoilla on sanoessa: 'katsokaa he kyllä tyytyvät vanhaan lakiin!'"
"Ants on oikeassa!" huudettiin. "Habajalle me emme lähde, — se olisi suuri tyhmyys! Mutta mitä teemme, jos he eivät jätä meitä rauhaan? Ja eivät he jätä — onhan heillä sotamiehiä apuna!"