Kunnan miehen rohkeissa sanoissa kaikui jotakin, joka pani oikeusherran ajattelemaan! Kun talonpoika uskaltaa uhata, kun hän tohtii puhua vastaan panemisesta, niin hänellä on jotakin selkänojaa, johon voi turvautua. Oikeusherra näki toistenkin kunnan vanhimpain lähestyvän pappilaa, ja tuolla portin takana näkyi vielä joukko talonpoikia pensasten välissä. Ainoastaan hyvin vakava ja pakottava asia saattoi ihmisiä liikkeelle kiireenä työaikana.
"Lähtekäämme sisälle", virkkoi hän Antsille.
Kun Sepän isäntä oikeusherran kanssa meni sisälle, tulivat toiset miehet kohta perässä, eivätkä vain ne, jotka ensin olivat Antsin seurassa lähteneet, vaan paljon muitakin, jotka kapakassa olivat olleet koolla — yhteensä kaksikymmentäkaksi talonpoikaa.
Kirkkoherra Berg astui hämmästyneen näköisenä suurta miesjoukkoa vastaan. Juurun oikeusherra, paroni Stackelberg selitti joillakuilla saksankielisillä sanoilla miesten asian ja käski sitten Mahtran kunnan miehen esittämään pyyntönsä. Ants Tertsius kertoi ensin kirkkoherralle vaikuttavin sanoin, mitä olivat kuulleet Habajan tapahtumista ja kuinka heitä, Mahtran miehiä oli kielletty sinne lähtemästä. Paljaspäin seisoivat toiset miehet ovella ja kuuntelivat. Sekä oikeusherra että sielunpaimen katselivat huolestuneina tuota jälkijoukkoa, joka näytti ikäänkuin puolustavan oikeuden etsijää.
Kirkkoherra ja paroni vaihtoivat jälleen pari sanaa saksan kielellä, sitten virkkoi ensimainittu lempeällä ja sovinnollisella tavallaan:
"Rakkaat miehet, seurakuntani jäsenet, me oikeusherran kanssa huomaamme suureksi suruksemme, että teitä uhkaa kova rangaistus, ja me tahtoisimme halulla teitä siitä auttaa. Mutta se on paremmin teidän omassa kuin meidän vallassamme. Älkää koettako vastustaa moision isäntiä, täyttäkää herranne käskyt ja tehkää työnne edelleen vanhan asetuksen mukaan, niin me oikeusherran kanssa heti kirjoitamme haagenrihterille ja pyydämme häntä, ettei hän teitä antaisi rangaista. Sitten ei teille tehtäisi mitään, vaikk'ette tänään menneet Habajalle. Tahdotteko edelleen entisellä tavalla tehdä moision työt?"
Ilman pitempiä arveluita vastasivat miehet, että eivät sitä tahtoneet.
"Niin, sitten me myöskään emme voi mitään kirjoittaa! Sitten tulevat sotamiehet Mahtraan, taikka teidät viedään väkisin Habajalle ja siellä saatte kovan rangaistuksen."
Miehet alkoivat pistää päänsä yhteen ja kuiskailla itsekseen, mutta heidän luja ja järkähtämätön puhujansa esitti kirkkoherralle uuden pyynnön. Hän toivoi, että kirkkoherra tuomarin kuullen lukisi virallisesta "Maavalla Kuulutajasta", mitä siellä oli sanottu uuden lain voimaan astumisesta. Lehdessä seisoi, niinkuin kunnan vanhin sangen hyvin tiesi, että uusi talonpoikain laki sinä vuonna, 23 p. huhtikuuta täydellisenä oli voimaan astunut ja entinen v. 1816 vahvistettu asetus oli menettänyt laillisen voimansa. Mutta ainoastaan ennen mainituissa kohdissa piti vielä vanhaa asetusta noudatettaman. Kuuluutus oli siis sen puolesta puutteellinen, ettei se ilmottanut työorjuuden edelleen olevan voimassa.
Tunsiko kirkkoherra asian ja pelkäsikö hän sentähden sitä lukea, vai eikö hänellä ollut virallista lehteä käsillä, vai antoiko oikeusherra hänelle viittauksen, ettei nyt olisi viisasta lukea sitä kiihtyneille miehille — olkoon miten oli, kirkkoherra ei täyttänyt perheenmiehen pyyntöä.