Viimeinen pyysi sitten venäjänkielistä lakikirjaa, jota hän tähän asti joka puolelta turhaan oli koettanut saada. Mutta sitäkään pyyntöä ei kirkkoherra noudattanut. Hän vain vakuutti Antsille — niinkuin tosi olikin — että venäjänkielisessä kirjassa oli aivan sama sisällys kuin virolaisessa käännöksessäkin. — — — Varottaen kääntyi kirkkoherra Berg vielä kerran miesten puoleen:
"Olkaa järkevät, rakkaani, ja älkää itsepäisyytenne tähden saattako itseänne suureen onnettomuuteen! Ja minkätähden tahdotte te uppiniskaisuudellanne vastustaa moision isäntiänne? Ettekö tiedä, että Jumala itse omassa hyvässä neuvossaan on heidät säätänyt vallitsijoiksi. Ja he ovat teidän hellät ja armolliset elättäjänne, sillä kuka on tehnyt tuon uuden lain, joka teille vastaisuudessa suo niin suuria helpotuksia ja parantaa joka tavalla teidän elämäänne. Eivätkö teidän moision isäntänne sitä itse ole tehneet? Ja minkätähden he ovat tehneet tuon lain? Sentähden, että he rakastavat talonpoikiaan, että suovat heille hyvää, että pitävät teistä isällistä huolta. Ja nyt aijotte te kiittämättöminä osottaa heille tyytymättömyyttänne! Te ette enää tahdo kuulla isäntienne sanaa, te aijotte vastustaa heitä ja olettepa jo niin tehneetkin! Ei, kalliit veljet, se ei voi olla taivaallisen isänne tahto, siten teette suuren synnin, eikä Jumala jätä sitä rankaisematta. — — —"
Kirkkoherra silmäili miehiä ikäänkuin olisi tahtonut huomata heissä puheensa vaikutusta. Mutta miehet tuijottivat omaan järkevään johtajaansa ja näyttivät häneltä odottavan vastausta. Sepän Ants seisoi lyhytkasvuisena ja vankkana keskellä huonetta ja katseli synkän näköisenä alas. Hän ei vastannut sielunpaimenen pitkään varotuspuheeseen mitään, mutta pastori saattoi Antsin jäykistä, lujista kasvonpiirteistä selvästi nähdä, kuinka vähän hänen oli onnistunut puheellaan vaikuttaa tuohon mieheen.
"Niinkuin näyttää on koko homma syntynyt tuon miehen alkuunpanosta", lausui pastori saksan kielellä paronille, joka pahalla tuulella istui tuolilla pöydän ääressä. "Hän on toisia älykkäämpi, hyvä puhuja sekä lujatahtoinen, itsepäinen ja rohkea. Hän voi vielä tehdä paljon pahaa, jos ei meidän onnistu muuttaa hänen mieltänsä."
"Eihän hän ota mitään kuullakseen", vastasi oikeusherra. "Kaikki hän itsepäisenä hylkää."
"Koettakaamme vielä jotakin", ehdotti pastori. "Minä kutsun nuo toiset etuhuoneeseen ja tahdon heitä siellä vielä varottaa." Pastori Bergin kutsuessa toisia kunnan- ja perheenmiehiä suureen huoneeseen ja alkaessa heillekin pitää varotuspuhetta ja neuvoessa heitä varomaan Sepän Antsin kiihotusta — jäi tämä oikeusherran kanssa kirjoituskamariin.
Mutta Ants ei ollutkaan sitä vastaan. Vielä kerran hän pyysi virkamiestä pastorin kanssa kirjoittamaan Mahtran miesten asiasta haagituomarille ja vapauttamaan heidät uhkaavasta rangaistuksesta. Mutta kun paroni kysyi, tahtoiko Ants pitää huolta siitä, että perheenmiehet lähtisivät sonnanajoon ja vastustamatta tekisivät kaikki entiset työt, kääntyi kunnan vanhin hiljaa ovelle, mennäkseen toisten perässä.
"Pidätä!" huusi paroni, nousi tuolilta ja sulki oven Antsin edestä.
Tietymätöntä on, mitä hän vielä tahtoi puhua tai tehdä, mutta kunnan mies kiskoi oven, jonka kahvasta paroni piti kiinni, väkisin auki, lykkäsi oikeusherran ovelta takaisin ja astui etuhuoneeseen. Sieltä pastori lyhyesti heittäen hyvästi poistui.
Ants meni Atlan tien ääressä olevaan Eeron kapakkaan, johon toiset Mahtran miehet pian perässä tulivat. Mutta vierasten kuntain miehistä olivat jotkut kadonneet. Niinkuin jälestäpäin kuultiin, olivat he pitäneet pahana Sepän Antsin kokoon kutsumista; varmaankin katsoivat he vastaanpanemista liian pelottavaksi kirkkoherran varotuksen kuultuaan.