"Mitä nyt piti tehdä?"
"Mitä muuta kuin piiloon!"
"Piiloon niin! Eläinkin varjelee omaa nahkaansa, miksi siis emme me!"
Ja todellakin kääntyivät miehet kukin taloihinsa, antaen naisilleen ja lapsille vielä joitakin neuvoja ja sitten alkoi kiireellinen pako kylän ympärillä olevaan metsään, heinämaille ja soille. Nuoret ja reippaat, vanhat ja voimattomat — kaikki jättivät kotinsa kohtalon varaan ja etsivät kuin takaa ajetut eläimet metsän tiheiköissä ja pensasten varjossa suojaa, johon kauhistuksissaan saattoivat pistäytyä.
Haudan hiljaisuus syntyi ihmisistä autiossa kylässä. Synkkinä, niinkuin itse mieletön musta kurjuus, kyyköttivät armottomat savuhökkelit kirkkaassa päivänpaisteessa matalalla hiekkatörmällä. Palavassa läikehtivässä ilmassa, tuossa haudan hiljaisuudessa oli jotakin raskasta, masentavaa — siinä piili onnettomuutta, ja etempää niityiltä nousi autereen tapaista utua ilmaan — oli kuin kuolevan hengen viimeinen rukous. — — —
Mutta moision puolella, jossa nuo suuret komeat huoneet uhkeiden puistojen keskellä kohosivat, rupesi ilma samassa välkkymään ja säteilemään. Sotamiesten pyssyjen piikit kimaltelivat siellä päivän kuumissa säteissä. Ja maa tömisi sadan miehen ylpeästi astuessa raskailla saappaillaan. — — —
Mahtran moisioon on tullut tänään 50 miestä sotaväkeä ja kaksi upseeria. Heillä on mukanaan keppiä ja vitsoja, 20 paria jalkarautoja ja 30 paria käsirautoja. Tänään on Mahtrassa säädettävä oikeutta. Kuuma, punainen veri oli tänään tämänkin moision pihassa kirjaava hiekan ja kivet punaisiksi.
22.
VAIKUTTAVAT VOIMAT.
"Jumalan kiitos!" huudahti rouva von Heidegg, kun sai Herbertiltä kuulla, ettei kouluneiti ollut suostunut pojan kosimiseen.