"Minun mielestäni ajattelee hän vapaammin ja lempeämmin kuin hänen isänsä ja monet muut täkäläiset moision omistajat", virkkoi Juliette. "Olen myöskin huomannut, että hänen hyvä sydämmensä tahtoo noudattaa oikeutettuja pyyntöjä. Sentähden ihmettelen suuresti, ettei hän tahdo täyttää talonpoikiensa toiveita, vaikka hän on päättänyt vapaaehtoisesti parantaa heidän elämäänsä. Ihmeellisempää on vielä, että niinkuin te sanotte, jotkut toiset moision isännät ovat voineet suoda helpotuksia, mutta täällä siitä ei ole tullut mitään. Kuinka te sen selitätte?"
"Minä luulen, ettei paroni Herbert ole vapaa", vastasi opettaja.
"Kuinka niin? Hänhän on minun tietääkseni täydellisesti moision omistaja."
"Niin kyllä. Mutta hän on voimakkaiden vaikutusten alainen."
"Ja ne ovat?"
"Ennen kaikkia hänen isänsä. Jos en erehdy, on vanha paroni vielä täällä oikeastaan vallan pitäjänä ja määrääjänä, samoin kuin myöskin hänen äitinsä. — — — Ja sen lisäksi vaikuttavat vielä koko säädyn edut. — — —"
"Uhkaisiko moision isäntiä vaara, jos joku heistä tekisi talonpojilleen hyvää?"
"Ehkä kyllä nykyisissä oloissa. Jos yksi suostuu talonpoikien vaatimuksiin, niin täytyy toistenkin tehdä samoin. Mutta toiset eivät sitä tahdo, kun se olisi vahingoksi heidän tuloilleen. Niin tulee siis yhden laiminlyödä hyväntekeväisyytensä, jos tahtoo pitää silmällä koko säätynsä etua. Nykyisenä, rauhattomana aikana pidettäisiin myöntymistä hätäkeinona."
Gottlieb Lustig ei varmaankaan ennen ollut saanut kokoon noin pitkiä lauseita, sillä hän pyyhki nenäliinalla hikeä otsaltaan.
"Ja Herbert Heidegg on antautunut noiden vaikutusvoimain alaiseksi", lausui neiti Marchand hitaasti ja melkein itsekseen, jonka ohella hänen kalpeille kasvoilleen oli levinnyt syvä varjo.