Ja Mai koetti osottaa kamaripalvelijan sanoja todeksi vilkkaasti päätään pudistaen ja pyyhkien esiliinan nurkalla vetisiä silmiään. Mutta Tohver rupesi kertomaan tapausta ja koetti sitä pitkillä selityksillä ja elävillä kädenliikkeillä tehdä kouluneidille niin selväksi kuin suinkin. Mai, pannen kaiken saksan kielen taitonsa käytäntöön oli todistajana ja vakuuttajana ja koetti loppumattomilla pään nyökkäyksillä vahvistaa Tohverin selityksiä.
Molemmilta sai Juliette kuulla, minkälaisen ilkivaltaisuuden uhriksi Miina raukka oli joutunut. Ehdoin, tahdoin ahdistaa opman Miinaa, tyttö taistelee vastaan, ilmottaa vihdoin hätänsä sulhaselle, tämä tulee eräänä yönä odottamatta avuksi ja vihan vimmassa kostaa viettelijälle. Tämä ilmaantuu, lyötyään ensin itse syytöntä tyttöä, moisioon kaipaamaan ja täällä tehdään tuomio, jota inhimilliseltä kannalta katsoen on vaikea ymmärtää; tyttö saa moision tallissa, poika haagioikeudessa ruumiinrangaistuksen. Tyttö piestään veriseksi ja suolavedellä tehdään haavat tulisen kirveleviksi; mutta poika viedään sidotuin käsin vielä kovemman rangaistuksen alaiseksi. Mutta päärikollinen itse jää rankaisematta, sillä hän ei suinkaan olisi lähtenyt kaipaamaan, jos hänellä olisi ollut jotakin pelättävää.
Kouluneiti ei voinut kaikkea tuota uskoa; hänestä tuntui koko kertomus pöyristyttävältä valheelta, tai ainakin äärettömästi liiotetulta. Ehkä syytti tyttö opmannia tehdäkseen itsensä viattomaksi. Mutta Juliettea loukkasi kuitenkin se tieto, että moisiossa vielä nuoren paronin isännyyden aikanakin ruumiinrangaistusta käytettiin; että siellä jälleen oli naista rangaistu ja vielä niin raa'alla tavalla. Mutta hänen epäilyksensä tapauksen todenmukaisuudesta alkoi kadota, kun Tohver nyt lisäsi, minkätähden hän asiasta oli kouluneidille tullut puhumaan.
"Mai Miina raukan puolesta pyytää neidin kertomaan nuorelle paronille asian oikean laidan, että opman saisi vähän nenälleen. Luultava on, että opman aivan toisin kertoi asian herroille, eihän muuten viattomalle Miinalle vitsaa olisi annettu. Olihan opman itse kotona sanonut Miinalle: 'Saa nähdä, ketä uskotaan, sinua vai minua'."
"Kelle on opman käynyt kaipaamassa?" kysyi Juliette värisevin huulin.
"Saksoille — kenelle sitten?"
"Tietysti vanhalle herralle!"
Siihen tiesi Tohver vastata, että hän oli opmannin nähnyt varhain sinä aamuna paronin kirjoitushuoneessa, jossa molemmat paronit jo olivat olleet ylhäällä.
"Molemmat?" huusi neiti Marchand ja hänen katseissaan ilmeni jälleen kylmää, vastustavaa epäluuloa. "Se ei ole mahdollista", lisäsi hän varmasti. "Te erehdytte, Tohver, molemmat paronit eivät ole antaneet käskyä Miinan piiskaamisesta."
"En tiedä, kuka käskyn antoi", vastasi kamaripalvelija, "mutta molemmat paronit olivat kirjoitushuoneessa opmannin sinne tullessa, sen tiedän varmasti; minä vein juuri sitä ennen herroille sinne sikareja."