"Ei vielä? Eivätkös teidän talonpojat Yrjönpäivästä lähtien ole saaneet huojennuksia?"
"Ei, se voi vasta tulevaisuudessa tapahtua. Uusi maanvuokralaki säätää, että maat ovat mitattavat ja arvioitavat, ennenkun huojennuksia voi panna toimeen."
"Onkos huojennusten antaminen ennen sitä kielletty?"
"Ei ole. Minä kyllä heti tahdoin noudattaa uusia asetuksia, mutta minun täytyi myöntyä isän ja toisten vanhempien maanviljelijäin mielipiteeseen, jotka siitä pelkäsivät koituvan vahinkoa. Eihän viivykään kauvan, ennenkun talonpoikain huojennukset laillista tietä toteutetaan."
"Olen kuullut, että talonpojat ovat rauhattomia ja vaativat heti huojennuksia. Eivätkös teidänkin talonpojat ole ilmaisseet sellaisia toiveita?"
"Ovat kyllä, mutta, paha kyllä, piti minun vastata heille, että minun täytyy menetellä lain mukaan. Työpäiväin vähentyessä täytyisi moision isäntien rahalla palkata päiväläisiä, pitää palvelijoita, ja siihen eivät kaikki maanviljelijät vielä ole valmistuneet."
"Kaikki?" kysyi Juliette. "Pitääkö sitten kaikkien yhtaikaa olla siihen valmiit? Minä arvelen, että jolla on varoja, hän voisi heti palkata työläisiä. Ettekö te sitä saattaisi, herra paroni?"
"Minä kyllä, neiti, mutta yksityisen henkilön tulee myös katsoa toisten etua, muuten tuotamme toisille vahinkoa. Jos yksi voi, ja kaksi ei voi, niin hän tekee noille kahdelle vahinkoa. Mutta jos enemmistö voisikin, niin jäisi yhä vielä vähemmistö, joka ei voi, ja me olemme aikojen kuluessa oppineet vähemmistönkin etuja silmällä pitämään. — — — Ajatelkaa, neiti Marchand, kuinka suurta sekaannusta synnyttäisi, ja nyt jo on lain väärin tulkitsemisesta syntynytkin, jos minä heti soisin huojennuksia, mutta minun naapurini eivät sitä voisi. Talonpojat vaatisivat sitä kuitenkin väkisin, ja siitä syntyisi kapina."
Yhä kovemmin alkoi Julietten sydän sykkiä. Tuo mies ajatteli kyllä kiitettävällä tavalla naapuriensa etuja, mutta talonpoikain edut eivät häntä paljon liikuttaneet, ikäänkuin ei sillä asialla olisi mitään merkitystä, ikäänkuin ei talonpoika olisikaan moision isännän naapuri ja lähimmäinen. Talonpoika voi odottaa ja kärsiä — hänestä ei ole huolta, meidän etumme on pääasia! Tuo kova, loukkaava katsantotapa ilmeni moision isännän puheissa ja kaikissa hänen mielipiteissään. Se oli hänestä niin luonnollista, niin itsestään selvää, että hän puhui siitä, kuin olisi kaikkein sen pitänyt hyväksyä ja oikeana pitää.
Juliette ei tahtonut hänen kanssaan näistä asioista väitellä, hän tahtoi vain tutkia hänen mielipiteitään ja luonnettaan. Sentähden hän karttoi arvostelevaa vastausta ja kysyi ainoastaan: