"Eikö kukaan moision isäntä ole täyttänyt talonpoikain toiveita työpäiväin vähentämiseen nähden?"
"On sitä tehty. Mutta nuo pari miestä, joista sitä on kuultu, katuvat varmaankin jo hyvyyttään. He olivat varomattomia. He tekivät hyvää omille talonpojilleen, mutta monelle moision alustalaiselle pahaa. Meidän naapuripitäjään, Koselle on marssinut sotaväkeä, kun talonpojat saatuaan kuulla, että orjuutta muutamissa moisioissa oli vähennetty, sitä myöskin vaativat omilta herroiltaan eivätkä tulleet työhön, kun heidän tahtoonsa ei suostuttu. Nuo ihmiset saavat nyt kovan rangaistuksen. Haagioikeuden pitää heitä sotaväen avulla — paha kyllä! — ruumiinrangaistuksella pakottaa lain noudattamiseen. Tuo olisi varmaankin jäänyt tekemättä, jos eivät nuo pari moision isäntää olisi niin kiirehtineet hyväntekeväisyyttään osottamaan. — — —"
"Minun mieleeni johtuu, herra paroni, että te talvella lämpimästi ajattelitte kansakoulukysymystä", lausui Juliette lyhyen äänettömyyden jälkeen. "Teidän kuntaanne, ellen erehdy, piti heti perustettaman kyläkoulu. Vieläkö sitä olette ajatellut?"
"Koulun perustaminen on oikeastaan kunnan oma asia", vastasi Herbert, koputtaen hiukan hämillään kepillään saappaansa kärkeä. "Mutta tietysti koetan tehdä kaikki, mitä voin edistääkseni ja auttaakseni asiaa. Tähän asti ei minulla ole vielä ollut aikaa kysyä, onko kunta tehnyt asiassa päätöstä. Nythän tuskin vielä on kuukauttakaan kulunut uuden lain voimaan astumisesta."
"Ettekö te aikonut ryhtyä asian vireille herättämiseen ja johtoon?"
Herbert rupesi nauramaan.
"En todellakaan voisi itselleni toivoa parempaa omantunnon muistuttajaa kuin te olette! Mutta te voitte olla varma siitä, neiti Marchand, etten unhota päätöstäni. Teidän pitää kuitenkin antaa minulle vähän miettimisen aikaa!"
"Ettehän ole pahoillanne, vaikka sekaannun asioihinne, herra paroni?"
"Pahoillani teille? En!" vastasi nuori mies lämpimästi. "Te saatte minua nuhdella niin paljon kuin haluatte. Minä olen onnellinen, kun te ylipäätään minun kanssani keskustelette! Sitä onnea, Jumala paratkoon, en usein saa nauttia."
"Lupaustanne tahdon nyt hyväkseni käyttää", lausui Juliette, mutta ei leikillisesti, vaan hyvin totisesti. "Jos ei kaikki ole valhetta, mitä tiedän, niin on teidän moisiossanne, herra paroni Heidegg, näinä päivinä oikeutta vastaan paljon rikottu."