23.
UKKOSPILVET.
Mahtran moisiossa odotettiin turhaan lauvantaina, 31 päivänä toukokuuta sinne kutsutuita perheenmiehiä. Ei kukaan tullut. Kaikki olivat suovesakossa sotaväeltä piilossa. Sotamiehille teurastettiin puoliseksi kaksi lehmää ja moision viina-aitasta saivat he karkaisevaa kielen kastiketta. Molemmat upseerit olivat isännöitsijä Rosenbergin vieraina. Virkaatekevä haagituomarikin oli tullut sinne määräämään vastaanpanijoille rangaistusta. Mutta nähdessään, että talonpojat eivät nytkään täyttäneen ylempäin käskyä, neuvoi hän isännöitsijää lähettämään kupiaalla uudestaan kylään sanaa, että kaikki perheenmiehet tulkoot maanantaina, 2 päivänä kesäkuuta moisioon ja olkoot heti valmiit alkamaan sonnanvetoa.
Iltaa ennen mainittua päivää kiiruhtaa kupias kylään ja astuu ensiksi Sepän taloon. "Onko Ants jo tullut kotiin?" Emäntä Tiiu vastaa, ettei hän miehestään mitään tiedä. Perjantaina oli käynyt kirkkoherran puheilla ja sitten jäljettömiin kadonnut. Kupias juoksi edelleen talosta taloon — ei ainoatakaan perheenmiestä kotona! Kaikki kadonneet, niinkuin kunnan vanhinkin. Naiset ja lapset kauhun vallassa, taloustoimet niin, näin, itkua ja huokauksia kaikkialla.
Mihin ovat perheenmiehet lähteneet? Kuka sen tietää! Ja jos tiedettäisiin, kuka sitä sanoisi! Etsikööt itse metsästä ja suolta.
Ainoa isäntä, jonka kupias vihdoin löytää, on vanha Mihkel Pärtel.
"Noh, mitä uutisia sinä taas tuot moisiosta?"
Kupias ilmottaa käskyn ja lisää:
"Mene sinä heti ja etsi toiset ja sano heille, että maanantaina pitää tulla. Jota kauvemmin te panette vastaan, sitä suuremmaksi käy teidän rangaistuksenne."
"Kuinka minä, vanha mies heitä metsästä jaksan etsiä", vastustaa Mihkel.