Mutta kapakoissa rohkaistaan mieliä. Raittiina on talonpoika arka mies; hänellä ei ole sanoja suussa eikä voimaa käsivarsissa. Ja tänään varmasti tarvitaan molempia — suuta ja kättä. Saksoille pitää vastata, kun he väärin selittävät asetusta, ja heille pitää näyttää käsivoimia, kun ottavat kepit ja vitsat esille. "Jos ei mikään muu auta, niin olkoon sota!"
"Juokaa, veljet, kuka tietää kuinka kauvan elämää kestää!" huudetaan kapakoissa. Pullot ja pikarit kiertävät kädestä käteen, rohkeus kasvaa, samoin myös innostus. Voimasanat lentävät suusta suuhun, ylistyspuheet kaikuvat, rohkeat kiihottavat arkoja, ystävät kaulaavat ystäviä, vihamiehet ojentavat toisilleen ystävän kättä. Kaikillahan on yhteinen asia, kaikki lähtevät yhteisesti taistelemaan vihollisia vastaan.
Jo pyhäiltana oli Mahtran moision luona vieraita miehiä; mutta mitä korkeammalle päivä maanantaiaamuna nousee, sitä suuremmaksi ja mustemmaksi tulee pilvi, joka kansanjoukosta syntyy. Pian kuhisee moision seutu kansaa ja melu täyttää ilman. Ja yhä vielä tulee väkeä lisää — hevosilla ja jalkaisin. Tomupilvet nousevat maantiellä, rattaat jyrisevät, hevoset hirnuvat, piiskat läiskävät.
Päivätyöläiset moisioiden vainioilla jättävät työnsä, ottavat hevosen auran edestä, rientävät kotiin, valjastavat eläimen vankkurin eteen ja ajavat sotaan. Toiset rientävät sontavankkureissa Mahtraan päin, ottaen tieltä jalkamiehiä mukaan. Toiset ratsastavat ja vielä jotkut jättävät hevoset valloilleen ja juoksevat jalan. Ei kukaan nyt enää kuule käskijän sanaa, jokainen kielto on turha. Ääretön kiihko valtaa kaikkein mielet, kun Mahtran puolella pamahtavat ensimmäiset pyssynpaukkeet. Raivoissaan ja kiihkoissaan rientävät ihmiset Mahtraan päin, kellä vain henki rinnassa liikkuu, seuraa mukana. —
Paroni Heideggin moisiossakin tiedetään, mikä päivä nyt on. Miehet, jotka olivat kirkossa, toivat sotasanomia ja pitivät huolta, että kaikki saivat niistä tietoa. Uudentuvan Jyri lähetti työläispojan mukana sanan päivätyöläiselleen, että älkööt huomenna menkö työhön, tulkoot ennen sotaan, siellä tarvitaan vahvoja miehiä; hän itse aikoi jo tänään mennä Mahtraan pitämään toisten kanssa sotaneuvotteluja.
Päärnun selkä on vielä kankea ja kipeä haagioikeudessa saamistaan lyönneistä, mutta se ei estä häntä juoksemasta kylään ja kokoamasta sotaväkeä. Kiihkeänä kohottaa hän suurta, rautaista nyrkkiänsä taivasta kohti ja vannoo, ettei hän tahdo unhottaa noita lyöntejä, että hän ne tahtoo saksoille kostaa — joka lyönnistä kaksi, yhdentekevä missä ja kenelle. Huomenna on Mahtrassa sota, mutta ylihuomenna voi olla täällä; vahinko, ettei sitä ole jo tänään. — — —
Mutta tulematta ei se jää. Tekeväthän täällä miehet samoin kuin Mahtrassa ja siitä heitä huomenna aijotaan rangaista. Maanantaina pitäisi moisiossa alkaa sonnanveto, mutta ei kukaan noudata käskyä, jos ei juuri Ristmäen Mihkel. Kaikki ovat päättäneet panna aputöitä vastaan, jos ei muuten, niin sodalla. Paronit ja käskijät saavat huomenna turhaan odottaa miehiä, turhaan lähettää kupiaan mukana käskyjä kylään — ne, jotka ovat kuulemassa, eivät kuule ja jotka eivät ole kuulemassa, ovat sodassa. Mutta Päärn toivoo, että koko kunnan miehet lähtisivät sotaan ja sentähden käy hän perheestä perheeseen nostattamassa vihan tulta.
"Miehet!" hän huutaa joka paikassa. "Suutamme olemme jo paljon soittaneet, mutta emme ole tehneet tikkua ristiin. Huomenna pitää meidän näyttää, että osaamme tehdäkin jotakin. Mahtran miehet pyytävät meitä apuun. Heillä on huomenna pieksemispäivä. Habajassa on jo kyllin verta vuotanut — sallimmeko, että Mahtrassa vielä enemmän juoksee? Tahdotteko odottaa, kunnes pieksemisen vuoro teille tulee. Se tulee ehkä pikemmin kuin arvaattekaan. Jokainen sontakuorma, joka huomenna jää vetämättä, voi ylihuomenna muuttua vitsakuormaksi. Jos ei teidän nahkaanne syyhytä, niin tulkaa sotaan! Huomenna on Mahtrassa sota, miehet! Joka on oikea mies, valjastaa hevosen ja lähtee ajoissa tielle! Jääköön kotiin se, joka ei osaa muuta kuin suutaan soittaa!"
Ja Päärnun sanat vaikuttivat. Ne vaikuttivat vielä paremmin, kun hän ei ollut perheenmies, joka omien etujensa puolesta taisteli ja jota hätä uhkasi, vaan toisen palvelija, jolla ei ollut mitään voitettavana, vaan kyllä paljon menetettävää. Jos työläinen tahtoi toisten puolesta panna alttiiksi oman nahkansa, miksi ei sitten perheenmies rientäisi toiselle perheenmiehelle apuun!
"Lähdemme niin! Autamme tietysti! Rauhalla olemme kyllä jo onneamme koettaneet — koettakaamme siis nyt sodalla!"