"Tie auki! Tie auki!" huusi majorin palvelija venäjän kielellä, ja herra itse ajoi hevosensa suoraan kansanjoukkoa kohti. Hitaasti ja vastenmielisesti siirryttiin portin edestä syrjään, ainoastaan askel askeleelta pääsi majori eteenpäin. "Miehet, älkää laskeko heitä! Menkööt sinne, mistä tulivat!" huusivat muutamat juopuneen äänellä, mutta enin osa vaikeni synkästi.
Kului hiukan aikaa, ennenkun majori Laiming seuralaisineen ehti portille. Äkkiä tarttui joku hevosen suupielistä kiinni ja toinen veti eläintä hännästä, mutta onneksi pakotti upseerin kova ääni heidät perääntymään ja tien sulkijain täytyi myös väistyä syrjään. Mutta kun majori oli päässyt portista moision pihaan, tulvasi sinne meluten hänen perässään ääretön ihmisjoukko ja samoin tapahtui toisella, vastapäätä olevalla portilla. Pian oli avara, aidattu moision piha täynnä mustaa, kihisevää rahvasta.
Oikealla puolella olivat moision aitta-, navetta- ja tallirakennukset sekä asuinrakennus, kaikki puiset, olkikattoiset; vasemmalla kädellä oli kivestä tehty viinakeittiö kahden lammikon edessä, mutta rakennusten väli ja länsipuolinen piha olivat avonaiset. Päärakennusta ja ulkohuoneita ympäröi puutarha. Aseelliset sotamiehet seisoivat päärakennuksen edessä, jonka akkunat aamuauringon valossa kiilsivät kullalle.
Moision pihassa oli suuri kasa aidanseipäitä. Kohta, kun kansa oli päässyt pihaan, mentiin ensiksi seiväskasalle ja otettiin käsiin vahvat aseet. Sitten piiritti kansanjoukko pihassa seisovat sotamiehet.
Nämä tekivät kunniaa tulevalle majorille. Kapteeni Bogutski ja toinen nuorempi upseeri lähestyivät kädet korvallisella päällikköään, joka tervehti heitä kättä antaen. Totisina katselivat nuo kolme upseeria toisiaan ja rupesivat sitten syrjässä seisten neuvottelemaan.
"Mistä tuo ääretön kansanjoukko on tullut?" kysyi majori Laiming huolestuneella äänellä. "Eiväthän nuo kaikki voi olla tästä kunnasta!"
"Eivät tietysti", vastasi kapteeni Bogutski. "Niinkuin olen kuullut, ovat täällä olevat talonpojat kutsuneet naapurikunnan miehiä avukseen ja Jumala paratkoon, he ovat kutsua noudattaneet."
"Näin ollen saattaa asemamme käydä vaaralliseksi", sanoi Laiming. "Tullessani näin tänne tulvaavan kansaa yhä vaan lisää, ja kaikki nuo ihmiset näyttävät olevan pelottavalla tuulella; heidän joukossaan on myös paljon viinan rohkasemia miehiä. Tuskin pääsin tänne heidän käsistään!"
"Minä lähetin eilen sanansaattajan Habajalle pyytämään, että siellä oleva sotaväki viipymättä rientäisi tänne", huomautti kapteeni. "Tähän asti olen turhaan odottanut lisäväkeä."
"Se on tulossa, mutta tietymätöntä on, ehtiikö se tänne, ennenkun meitä ruvetaan ahdistamaan", virkkoi majori, joka huolella näki, kuinka rohkeina talonpojat heitä piirittivät. "Me olemme liian heikkoja vastustamaan tuota ääretöntä ihmisjoukkoa, vaikka meillä onkin viisikymmentä pyssyä; meitä on kuin pisara meressä! Mitä luulette — eikö meidän pitäisi koettaa hyvällä heitä estää päällekarkaamisesta, kunnes saamme apua?"