"Mutta millä tavalla?"
"Koetamme ensiksikin kärsiä heidän ärsyttäviä puheitaan ja pienempiä päällekarkaamisiaan. Rohkeimpia heistä koetan myös juomarahoilla lepyttää."
"Luulen, että neuvonne ovat hyviä."
Pieni sotajoukko seisoi todellakin kuin vähäinen saari raivoavan meren keskellä. Pian oli se joka puolelta piiritetty. Mitä merkitsi viisikymmentä edestä ladattavaa pyssyä tuota ääretöntä seiväsmetsää vastaan. Jos eivät päällekarkaajat peräänny ensimmäisistä laukauksista, niin vyöryvät tuon meren laineet voimattoman joukon yli, jottei jääaikaa pyssyjen lataamiseen, ja silloin ovat sotamiehet hukassa.
Mutta näytti siltä, kuin ei väkivaltaa vielä olisi tarvinnut pelätä väkijoukon puolelta. Talonpojat seisoivat kyllä sotamiesten kanssa rinta rintaa vastaan ja koettelivat oikein käsin heidän pyssyjään, mutta päällekarkaamista ei vielä kukaan ajatellut. Sitävastoin ruvettiin heidän kanssaan keskustelemaan, eivätkö he lähtisi pois Mahtrasta ja jättäisi täällä olevia talonpoikia rauhaan. Tietysti vaikeutti tätä sopimusta se, etteivät sotamiehet ymmärtäneet viron kieltä, eivätkä talonpojat venäjää.
Muutamat rohkeimmat heistä, vähän humaltuneet miehet, tunkeutuivat meluten upseerien ympärille.
"Minkätähden te tänne tulitte?" ruvettiin näiltä kyselemään. "Emmehän ole tehneet mitään pahaa. Miksi siis meidän kimppuumme käydään pyssyjen kanssa ja minkätähden meitä uhataan kepeillä, vitsoilla käsi- ja jalkaraudoilla? Ettekö te, kruunun palvelijat, sitten tiedä, että saksat tahtovat tehdä meille vääryyttä? Teidän pitäisi auttaa meitä eikä heitä. Menkää siis matkoihinne ja me emme tee teille mitään! Mutta jos aijotte meitä piestä, niin muserramme teidät. Katsokaa, kuinka paljon meitä täällä on koolla. Mutta teitä on vain kourallinen. Poistukaa, keisarin palvelijat, Mahtrasta!"
Upseerit katselivat kysyvinä toinen toisiinsa; he eivät ymmärtäneet, mitä miehet selittivät.
"Puhuuko kukaan teistä venäjää?" huusi majori Laiming kovalla, kuuluvalla äänellä kansanjoukkoon.
"Mitä hän huutaa?" kysyivät miehet keskenään.