Tuo ei paljon rauhottanut kansaa; mutta paremmin vaikutti juomarahan antaminen. Majori Laiming kutsui luokseen rohkeimmat ja etummaiset räyhääjät, jotka kaikki enimmästi olivat juovuksissa, ja pisti heille kouraan jonkun hopearahan. Se vaikutti kuin öljy raivoaviin laineisiin. Köyhät talonpojat, jotka vain yöllä näkivät unta rahasta, eivät voineet vastustaa kovaa kiusausta. Lahjojen edestä vaativat upseerit miesten kieltämään toisia koskemasta sotamiehiin ja antamaan heille tietä kansan keskeltä. Majori Laiming ja kapteeni Bogutski tahtoivat nimittäin viedä sotamiehet paremmin suojattuun paikkaan, sillä täällä olivat he niinkuin on kerrottu joka puolelta kansan piirittämänä.
Lahjotut miehet täyttivät tämän toiveen. He kehottivat miehiä väistymään syrjään ja varottivat heitä koskemasta kruunun miehiin. Näin saivat upseerit viedä oman joukkonsa päärakennuksen edestä tallin luo.
Mutta sotamiesten ahdistettu tila ei täälläkään käynyt paremmaksi. Meluten tunkeutuivat talonpojat sinne heidän perässään ja pian oli heidät sielläkin piiritetty. Yhä murheellisemman näköisiksi kävivät upseerit. Huolestuneina katselivat he pitkin maantietä, mutta odotettua lisäväkeä ei näkynyt. Kapteeni Bogutski käski majorin neuvosta sotamiesten muodostamaan neliön, jotta he joka puolella seisoivat vihollisiaan vastaan. Näin olivat he turvassa takaapäin hyökkääjiltä. Talonpojat kävivät yhä uhkaavammiksi. Yhä enemmän väkeä kokoontui heidän joukkoonsa. Monen vankkurin edessä oli kaksi, jopa kolmekin hevosta ja suuri joukko miehiä istui niissä. Kovalla melulla he riensivät moision pihaan. Samassa määrässä kasvoi juopuneiden joukkokin, sillä niitä oli sekä vasta-tulijoissa, että entistenkin seassa ja monella oli viinapullo mukana, josta ahkerasti maistettiin. Luultiin yhä vielä rohkeutta tarvittavan.
Tuon ryyppäämisen seurauksena oli sekin, että Kaiun työläinen, Peeter Olander, upseerien tulkki, joka alussa oli toimittanut tehtävänsä koko lailla moitteettomasti, kävi pian julkeimmaksi kiihottajaksi ja päällekarkaajaksi. Ensin oli hän kyllä ylpeä siitä kunniasta, jota upseerit hänelle osottivat, mutta sitten häntä suututti se, että oli jäänyt ilman juomarahoja. Kun sotamiehet oli viety toiseen paikkaan, oltiin Peeterille siitä vihaisia ja käskettiin häntä kansan puolesta yhä vielä vaatimaan sotamiesten poistumista. Peeter, jonka rohkeus joka ryypystä kasvoi, astui piirittäjäin eturiviin, upseerien luo.
Nämä näkivät nyt, että Peetrillä oli pyssy kädessä. Tietymätöntä on, oliko hän yön aikana ollut sorsia ampumassa, niinkuin hän itse ja toisetkin jälkeenpäin vakuuttivat, vai oliko hän "sotaa" varten varustanut pyssyn mukaansa. Tulkkina ollessaan oli hän vasemmalla kädellään pitänyt pyssyä selkänsä takana, mutta nyt hän seisoi vihollisten joukossa kuin sotamies ainakin pyssy käsissään.
Peeter ja toiset päihtyneet rupesivat tekemään pilkkaa kapteeni Bogutskin ontumisesta ja kepillä kävelemisestä. Tuo päällikkö oli nimittäin saanut Krimin sodassa luodin jalkaansa ja siitä ruvennut ontumaan, eroamatta kuitenkaan sotapalveluksesta. Kävellessään nojasi hän keppiinsä. Pilkkaajat levittivät laajalle kansanjoukkoon juttua, ettei muka puujalka-upseeria tarvinnut pelätä. Toiset päihtyneet lörpöttelijät lisäsivät vielä, että majorikin oli viallinen.
Kun tähän puheeseen kyllästyttiin, ruvettiin uudestaan kovasti vaatimaan sotaväen viipymättä poistumista moisiosta ja vaativien joukossa oli Peeter Olander ensimmäisenä.
Hän koetti ensin onneaan sotamiesten keskuudessa.
"Veljet", sanoi hän heille, tunkeutuen aivan heidän eteensä, "parasta on, että menette matkaanne! Me emme pelkää teidän pyssyjänne. Me emme anna teidän kertaakaan lauvaista, ennen tallaamme teidät jalkaimme alle. Mahtran miehiä te ette kuitenkaan saa piestä — mitä te sitten vielä täällä seisotte? Minä, veljet, olen itse vanha sotamies. Te voitte noudattaa minun neuvoani, jos henkenne on rakas."
Näin sanoen nykäsi hän kädellään joitakuita ja tarttui muutamien pyssyihin. Mutta sotamiehet seisoivat paikoillaan äänettöminä ja liikkumatta, silmiään räpäyttämättä niinkuin heitä oli käsketty. Peeter puhui heidän kanssaan vielä hetken aikaa huonolla venäjän kielellään, mutta nähdessään, etteivät miehet hänestä mitään välittäneet, eivätkä ensinkään noudattaneet hänen vaatimustaan, kyllästyi hän ja lähti puhuttelemaan upseereja.