"Mutta puhuithan sinä kolmesta, jolle oikeutta jaettiin?" alkaa
Huntaugun Mihkel uudestaan.
"Kolmesta neh?"
"Kuka se kolmas oli?"
"Vôllamäen Päärn — — Mies sai tänään viisikymmentä suolaista!"
"Viisikymmentä suolaista!"
Kaikkien aterioitsevien lusikat jäivät puuroon tai suun eteen, kun silmät kääntyivät kertojan puoleen. Perheentytär Miina astuu askeleen pöydästä taaksepäin; hänen muotonsa on tavallista kalpeampi.
"Päärn? Mitä pahaa hän sitten teki?" kysyy emäntä, joka katsellessaan tytärtään tuntee äidillistä sääliä.
"Pani vastaan! Eikös sitä miestä jo tunneta! — — — Tahtoi puolustaa
Kulbi-Kaiea, karkasi kuin koira minun niskaani, kun minä tyttöä,
laiskasäkkiä, riihen seinukselta uskalsin unesta herättää — — —
Pakana tietää, mitä ystävyyttä heillä keskenään on!"
"Sinä sitten heti moisioon kantelemaan!" tokasee Huntaugun päivätyöläinen nurkasta.
"Mitäs sinä sitten olisit tehnyt?" väittää Prits vastaan. "Kun ihminen nyrkit suorana käy päälle — kaiken työväen nähden — ja torjuu pois luota — mikä kupias minä olisin, jos sellaista kärsisin! — — — Annoin hänelle pari kepinlyöntiä ja heitin hänet leppäpensaaseen. — — —"