Hän alkaa nyt pitkästi ja laveasti selittää, mitä riihen luona tänä aamuna oli tapahtunut, kuinka riita oli syntynyt ja päättynyt ja minkälainen loppusuoritus siitä moisiossa oli ollut. Tietysti hän sen ohella tekojaan ja sanojaan koitti esittää parhaimmassa valossa, mutta syyllisiä kuvata mustimmilla väreillä. Etenkin koitti hän selittää otteluaan Päärnun kanssa niin, ettei kukaan olisi voinut epäillä tämän röyhkeyttä ja julkeutta.
Perhe on sillä välin lopettanut syömisensä. Mihkel istuu penkin päähän kylämiehen viereen, joka hänelle tarjoaa tupakkakukkaroa. Palvelustyttö tyhjentää pöydän; mutta kuuntelee renkipojan kanssa tarkasti Pritsin juttuja, ja emäntä lähtee viemään jotakin kamariin. Miina on tuvasta kerrassaan kadonnut, vaikk'ei kukaan ollut huomannut, milloin hän läksi, ei edes Prits.
Tämä huomaa, että isäntä kuulijoista on ainoa, joka häntä hyväksyy tai koittaa hyväksyä, ja sen merkiksi vähän väliä lisää puheeseen "jaa, jaa, ne, neh" ja se kiihottaa Pritsiä yhä kiivaampaan lörpöttelemiseen. Ja osottaakseen kiitollisuuttaan isännän huomaavaisuudesta, ottaa hän taskustaan pullon täynnä moision viinaa ja pistää sen salavihkaa perheenmiehen poveen. Kohta huomaa hän ettei Miinaa enää ole tuvassa ja hänen silmänsä käyvät rauhattomiksi.
"Noh, emäntä, missä tytärlapsesi on?" kysyy hän vihdoin, kun äiti kylmästä pimeästä kamarista päre kädessä astuu takaisin tupaan.
"Eikös hän ole tuvassa?" kysyy tämä vastaan. "Ei ole näkynyt."
"Mistä minä tiedän, minne hän juoksee!"
"Hän ehkä toisinaan käy Uudessatalossa?"
"Kuka niitä tyttöjen asioita tietää, missä käyvät."
Pritsin puheliaisuus on kerrassaan loppunut. Hän koputtaa piipun tyhjäksi, pistää sen taskuunsa ja katselee eteensä maahan.
Työmieskin on sillä välin lopettanut syöntinsä ja heittäytynyt nurkassa olevalle vuoteelle lepäämään. Kohta ilmoittaa kova kuorsaaminen, että väsymys on hänet voittanut. Naisväellä on vielä toimia; he käyvät ulos ja sisälle, eivätkä kuuntele enää isännän ja kylämiehen juttua.