Toisinaan oli onneton mies maassa toisten jaloissa, toisinaan nostettiin hän käsien varassa ylös ilmaan ja armottomasti iskettiin häntä nyrkeillä päähän ja selkään, sillä seivästen käyttämiseksi oli tila liian ahdas.
Sillä välin pisti Koedun Antsulle päähän vääntää herrasväen huoneisiin johtava ovi auki. Hän tahtoi laskea sinne opmannin, toivoen että tämä pääsisi sieltä akkunan kautta pakenemaan puutarhaan ja sitten eteenpäin. Toisten Mahtran perheenmiesten avulla sai hän Rosenbergin pieksijäin käsistä ja työnsi hänet ovesta toiseen huoneeseen. He koettivat panna ovea jälleen kiinni ja kun ei se onnistunut, niin he seisoivat edessä antaakseen opmannille aikaa pakenemiseen. Mutta pieksijät huomasivat sangen hyvin heidän neuvonsa ja kiivaasti hyökäten, saivat he miehet pois oven edestä. Meluten karkasi nyt koko kansanjoukko herrasväen huoneisiin. Samalla hetkellä aukesi myös ryskeellä se ovi, joka eteisestä vei saliin. Ja siltä puolelta virtasi nyt toinen kapinoitsijain joukko sisään. Koko moisio oli voittajien vallassa. Voiton huumaus oli yhtä suuri kuin alkoholin tuottama, jota viimeistä yhä vielä saatiin lisää. Sillä ulkona oli sillä välin moision viina-aitta murrettu ja siellä juotiin viinaa maitopytyistä. Näistä juojista oli nyt suuri joukko hyökännyt päärakennukseen.
Moisiolla on paljon varoja. Ja tänään on sota. Mutta sodassa saadaan sotasaalista. Ottakoon sitten joka mies, mitä saa! Suurin osa sodankävijöistä on vierasta kansaa. Vie saalis kotiin, kätke se siellä — kuka sitä vieraasta paikasta tietää tulla etsimään! Ja mitä ei voi viedä mukaansa, se murskataan. Saksoille pitää kerran kostaa kaikki vääryys, mitä he polvi polvelta ovat tehneet talonpojille ja nytkin tekevät, kun eivät tahdo antaa heille keisarin suoraa oikeutta. Moisio on tyhjennettävä ja sitten raunioksi hävitettävä — varotukseksi ja uhkauksesi kaikille saksoille, jotka pakottavat talonpoikia vannomaan vanhan lain noudattamista. —
Ja moision tyhjentäminen ja hävittäminen alkoi. Se toimitettiin niin rajusti kuin olisi kaikki se viha ja katkeruus, jota talonpojat polvi polvelta olivat sortajiaan, moision herroja vastaan mieliinsä koonneet, nyt kerrassaan syttynyt ilmiliekkiin. —
Kun osa miehiä kuritti opmannia, alkoi suuri kansanjoukko etsiä saalista ja särkeä huonekaluja, kaunistuksia ja akkunoita. Kaapit, piirongit, pöydät — kaikki murrettiin rikki ja tyhjennettiin. Kun ei herrasväki täällä asunut, niin ei huoneista löytynyt paljon kalleuksia. Mutta sen sijaan oli rikkomiseksi kyllin tavaraa. Ensiksi käytiin suurten, komeiden peilien kimppuun, jotka loistavissa, kullatuissa kehyksissä seinää kaunistivat. Helisten murtuivat lattialle suuret lasilevyt seipäiden sattuessa. Raskaat, täytetyt nojatuolit heitettiin ulos akkunoista puutarhaan, mennessään veivät ne akkunaruudut ja mursivat puitteet. Ei ainoatakaan ruutua jätetty ehjäksi, loput lyötiin seipäillä rikki. Tuolit nostettiin tukevin käsin maasta, lyötiin vasten permantoa ja heitettiin kappaleet hajalle! Kaappien ovet lyötiin sisään, piironkein laatikot kiskottiin ulos, tyhjennettiin ja käännettiin ylösalaisin ja lyötiin rikki. Seiniltä temmattiin taulut maahan ja tallattiin jalkojen alle; kynttiläkruunut, vaasit ja lamput murskattiin sauvoilla, vuoteista kiskottiin tyynyt, matrassit ja peitteet ja särettiin sängyt. Lyhyesti: mitä ikinä moision huoneissa voitiin liikuttaa, se hävitettiin.
Mutta ei ainoastaan herrasväen huoneissa tehty hävitystyötä, vaan opmanninkin luona ja kaikissa sivuhuoneissa, kyökissä, säilytyshuoneissa ja kellarissa. Ensiksi revittiin opmannin suuri ruokakaappi auki ja tyhjennettiin. Sokerit, jauhot, riisi- ja mannaryynit otettiin käsille ja jota ei otettu mukaan, pudistettiin maahan. Siellä oli miesten joukossa monta naista, jotka kokosivat itselleen tavaraa esiliinaansa. Samoin katosivat hopealusikat, veitset, kahvelit ja kaikki arvokkaammat talouskalut. Joka ei kelvannut heitettiin lattialle murskaksi. Pian oli lattia peitetty jauhoilla, manna- ja riisiryyneillä, hienolla sokerilla, posliini- ja lasisiruilla. —
Tuota kaikkea katselivat äänettöminä ja tuskastuneina opmannin naiset, joiden edestä ei nyt enää pidetty ovea kiinni. Emännöitsijä Reisberg rohkeni kysyä kapinoitsijoilta, minkätähden he tuon kaiken tekivät.
"Sota-aika, mitä muuta!" vastattiin hänelle.
"Kun kerran on sota, niin olkoon sitten!" huudettiin joka puolelta.
"Eihän se ole sota eikä mikään, jossa ei saa mitään vaivansa palkkioksi!" vastasivat naisetkin, jotka esiliinojaan täyttivät. — — —