Kaiken tuon ryöstön ja hävityksen aikana tapahtui suuressa salissa, jonka kaksipuolinen ulko-ovi oli aivan selällään välikohtaus, joka koski Völlamäen Päärnua.
Hän oli toisten kanssa tunkeutunut suureen saliin, kun joku selän takaa tarttui hänen käteensä ja alkoi häntä vetää ulos hälinästä.
"Päärn, Päärn!" huudahti ahdistettu, varottava ääni, ja kun nuori mies katsoi ympärilleen, jäi hänen suunsa ihmeissään auki.
Hänen edessään seisoi Ristmäen Miina.
Nuori tyttö läähätti kuin olisi kovasti juossut, hiki valui sinisen pääkoristeen alta ja hänen kasvonsa ja suuret silmänsä ilmaisivat suurta kauhua. Mutta, kun hän näki nuoren miehen elossa ja terveenä, muuttui hänen muotonsa äkkiä iloiseksi ja hän veti syvään henkeään.
Päärn oli hetken aikaa äänetönnä.
"Mitä sinä täältä haet?" huudahti hän vihdoin.
"Sinua etsin! Sinua — sinua —."
"Mitä sinä minusta sitten tahdot? Minähän olen sodassa!"
"Kotiin sinun pitää tulla! Heti paikalla minun kanssani kotiin. — — —"