"Mitä tyhjää! Eihän sota ole vielä loppunut!"
"Päärn, sinä olet juovuksissa!" huudahti tyttö kuullessaan hänen pehmeän puheensa ja nähdessään hänen harmaat kiiltävät silmänsä.
"Olen, mitä olen! Sodassa pitää miehen olla rohkea — — —. Mutta koeta sinä tästä paikasta poistua! Voit sinäkin vielä saada jonkun lyönnin niskaasi. — —"
"Päärn, sinun pitää paikalla tulla pois", alkoi tyttö rukoillen kuiskailla. "Etkö sinä näe, mitä kauhistuksia täällä tehdään! Moision piha on täynnä kuolleita, haavotettuja ja verta. — — — Tuolla hajotetaan ja tyhjennetään aittoja. — — — Ja katso, mitä näissä huoneissa tehdään! — — Päärn, ajattele, mikä tätä vihdoin seuraa! — — — Ole järkevä ja lähtekäämme paikalla — — —."
Ja Miina alkoi kiihkeästi vetää häntä pois joukosta, joka täytti salin.
Mutta Päärn ponnisti vastaan.
"Ole hiljaa, enhän minä voi pakoon lähteä, kun kaikki toiset ovat täällä! Voitto on jo meidän käsissämme — ei meillä ole mitään pelkoa. — — Kuka sinut, hullu, tänne lähetti?" lisäsi hän kiivastuen. "Eikö sinulla ole mieltä päässäsi — nainen olet ja juokset suin päin sotaan! Sano minulle, tuhat tulimmaista, mitä sinä nyt oikein täältä tahdot?"
"Minä tulin sinua hakemaan!" Tyttö sanoi sen aivan yksinkertaisesti, mutta hänen äänessään oli sittenkin jotakin, joka sai puolijuopuneen miehen ihastumaan.
"Minua hakemaan? Tulit minua hakemaan?" kertoi hän. "Jalanko, vai?"
"Jalan."
"Jalan juoksit? Koko tien jalan?"