Viimeinen pakenija oli Rosenberg itse.
Hän juoksi takaisin puutarhaan, päästäkseen sieltä salaa väljemmälle. Paljain päin, paita ja alushousut yllä, riensi piesty mies umpimähkään niittyjen yli eteenpäin, kunnes hän vihdoin päätti hakea suojaa ja vaatteita Järlepan moisiosta. Matkallaan tapasi hän pienen kylänpojan lantaa ajamassa. Tältä otti hän hevosen ja ajoi lantavankkureissa eteenpäin Järlepan moisioon, josta hän tuttavaltaan isännöitsijältä lainasi vaatteet ylleen — —.
Sillä välin oli moision pihassa paljonkin tapahtunut.
Raskaan työn ja loistavan voiton jälkeen tunsivat sotilaat tarvitsevansa kaulan kastiketta. Moision viina-aitassa oli kylläksi väkijuomaa. Mitä muuta kuin ovi auki ja saaliille!
Jaan Baumann Juurusta ja Vade-Jaan Paulus Kaiusta rupesivat tämän asian toimeenpanijoiksi. Ensimmäinen hankki vahvan puupölkyn ja hakkasi sillä aitan ovea; Vade-Jaan auttoi, heittäen suuria kiviä ovea kohti. Ovi räiskähti auki.
Meluten tunkeutui rahvas sisään. Väkijuomia löytyi aitassa yli kolmekymmentä aamia[17] — oli vaikka pään pesemiseksi! Sitten kiskottiin suulliset auki ja pistettiin pumput sisään. Kaivon luota, jonne joukko maitohulikoita oli tuotu pestäväksi, saatiin astioita, johon kallista nestettä laskettiin. Pelkästä ilkivaltaisuudesta särettiinkin paljon aameja. Aitasta vieritettiin muutamia niistä ulkopihaan, nostettiin pystyyn, lyötiin pohja puhki ja kutsuttiin väkeä juomaan. Nyt piti viettää voittojuhlaa. Pari aamia vieryi pitkin maata vastapäätä olevan viinakeittiön luo ja pyörähti vesilammikkoon. Raskaita kun olivat, vajosivat ne syvään lammikon pohjamutaan.[18]
Aittamies, joka etäämpää oli katsellut miesten väkivallan työtä, kiirehti heitä kieltämään ja varottamaan. Olihan aitan sisältö uskottu hänen haltuunsa. Mutta ei kukaan häntä kuullut. Jaan Baumann kiivastui niin, että hän seiväs ja viinapumppu kädessä karkasi hänen kimppuunsa. Aittamies lähti juoksemaan, juopunut hänen perässään! Tuskin pääsi pakenija viinakeittiön taakse, kun Baumann heitti pumpun lampiin ja lähti juoksemaan takaisin. Sen jälkeen arvasi aittamies paremmaksi ruveta hyvällä kohtelemaan voittajia ja siten hän pääsi ehjin nahoin heidän käsistään. Kerrotaampa, että hän sitten olisi auttanut heitä omistamaan moision varoja.
Mieletön juominen alkoi nyt.
Näytti siltä kuin olisivat nuo alituisesti nälän ja puutteen kanssa taistelevat, ilottomat ihmiset kerrankin tahtoneet viettää pitoja orjuuttajiensa kustannuksella. He tahtoivat myös unohtaa kaikki, mikä heitä ahdisti ja masensi — tämänpäiväisen kauhean verileikinkin. He tahtoivat upottaa viinaan pahat aavistukset tuon verilöylyn seurauksista ja nukuttaa omaatuntoaan. Pitäkäämme tänään pitoja, tulkoon huomenna, mitä tulee! Mutta monet olivat jo ennestään niin juovuksissa, etteivät tietäneetkään, mitä tekivät. Niin saattoi monikin hävittäjä ja ryöstäjä toisena aamuna makaamasta herättyään kysyä ihmetellen itseltään, eikö kaikki ollut pelkkää kauheata unennäköä.
Vaikea on kuvata, mitä kaikkea noiden pitojen aikana Mahtran moision kartanolla tapahtui. Viina antoi kansalle uutta rohkeutta ja sokaisi heitä ja nyt sai ryöstäminenkin uutta vauhtia. Muiden muassa kannettiin kartanosta ja aitoista kokoon kaikki, mikä kelpasi syödä: leipää, voita lampaanlapoja, silliä, silakoita. Laudoista kyhättiin pari pitopöytää, johon ruoka ja juoma asetettiin. Lasien asemesta pantiin viina maitohulikoissa kiertämään. Koko piha kuhisi syöviä, juovia ja remuavia ihmisiä, joilla oli lihakappaleet kainalossa ja viinaleilit käsissä. Suurin osa hoiperteli ja moni kaatui viinapyttyineen maahan ja jäi tiedottomaksi kuin kuollut. Andreksen isäntä Purilaasta ja elähtänyt Ants Sommer olivat onnellisia kuin lapset. Lampaanlapa kainalossa ja väkijuomapytty käsissä kierteli hän moision pihaa ja kutsui kaikkia pitoihinsa.