Juopuneet miehet iloitsivat tulesta kuin lapset. He huusivat hurraata, nauroivat ja koettivat hoiperrellen kohentaa tulta. Juotiin edelleen viinaa, loilotettiin ja uhkailtiin.
Jaan Baumann — juopuneena niin, että tuskin pysyi pystyssä — huusi kansanjoukolle:
"Veljet, nyt marssimme Atlaan! Poltamme senkin poroksi! Kun kerran on sota, niin olkoon laajalta. Atlasta lähdemme Juuruun, Juurusta Maidlaan. Palakoon koko pitäjä. Samat saksat jokapuolella! Tulkaa minun perässäni, miehet!"
Mutta ei kukaan lähtenyt. Joku pisti jalkansa Jaanin eteen, niin että hän kaatui pitkäkseen maahan. Kova naurun rähinä kuului ympäriltä. Mutta nyt alkoi pakeneminen.
Tulen kauhea kuumuus ajoi ihmiset etäämmälle, samassa koetti jokainen pelastaa saaliinsa ja vihdoin huomattiin, ettei siellä enää ollut mitään ottamista — hävitystyön lopettivat liekit. Paitse kivistä viinakeittiötä paloivat kaikki moision huoneet tavaroineen poroksi. — — —
Miina ja Päärn olivat tulen alkaessa moision päärakennuksesta tulleet pihaan etsimään Uudentuvan Jyriä. Kansan paljouden ja yleisen sekasorron tähden ei ollut löytäminen helppoa. Päärn kulki kuin päätön kana joukkojen keskellä, mutta Miinan terävä silmä huomasi vihdoin Uudentuvan perheenmiehen viinanjuojien joukossa. Jyri oli muuten raitis mies, mutta tänään joi hänkin. Hän oli juuri nostamassa väkijuomapyttyä huulilleen, kun Päärn ja Miina astuivat hänen luokseen ja viimeinen häntä nykäsi kovasti takinliepeestä.
"Jyri tule kotiin, äitisi kutsuu sinua!" Yhtä pitkään kuin Päärn, katsoi nyt nuori perheenmieskin tyttöön.
"Oletko hullu! Sinä täällä!" hän huusi. "Sinun äitisi lähetti minun sinua hakemaan", sanoi Miina huolestuneesti.
"Minun äitini? — — Vai niin — niin, niin, kyllä hän mahtaa olla poikansa tähden kauhuissaan. Mutta enhän minä täältä kotiin lähde, ennen kun Päärn!"
"Minä olenkin jo menossa", sanoi työläinen sekavasti maahan katsoen.
"Meidän vanhuskin ikävöi poikaansa." Nyt suostui Jyrikin lähtöön.