"Sinun pitäisi ne pestä."
"Sen voimme heti tehdä", sanoi Jyri nauraen ja otti taskustaan pienen läkkikannun. "Pidä kätesi suorassa!"
Hän kaasi kannusta jotakin palvelijan käsille, ja sen haju ilmaisi, että neste oli puhdistamatonta väkiviinaa — Mahtran moision viinaa, joka tänään valui virtana joka paikassa. Kun Päärnun kädet näin olivat valetut, pyysi Miina Jyriltä veistä ja repäsi pitemmittä arveluitta paidanhelmastaan kappaleen, sitoakseen sillä Päärnun kädet.
"Pidä kätesi piilossa, kun tiellä ihmisiä vastaan tulee", neuvoi hän sen ohella äidillisesti.
Sitten asettuivat kaikki kolme vankkureille ja ajettiin kotiin päin.
Heidän taakseen jäi Sodoman ja Gomorran kaltainen kuva. Suhisten ja räiskien kohosivat suuret savu ja tulipatsaat taivasta kohden, tuhkaa ja tulikipunoita satoi heidän päähänsä. Melu ja hälinä parista tuhannesta kurkusta sekaantui liekkien räiskeeseen ja joka puolella hurja juokseminen, tungos ja pakeneminen. Vankkureita, toinen toisensa perässä vyöryi moision kartanolta tielle täynnä juopuneita ja ryöstettyä sotasaalista, tiheitä ryhmiä hoipertelevia ja ontuvia jalkamiehiä täytti tiet ja tien vieret. Moni joukkokunta laahasi mukanaan päästä tai käsistä sidottuja haavotettuja ja monessa vankkurissa lepäsi hyytyneessä veressään kuolleita tai surkeasti valittavia haavotettuja. Pari tuntia sitten oli sotakuva ollut täydellinen, mutta nyt oli sodasta lähdön kuva selvä. Ja näitä näytelmiä seurasi vielä toisia. Missä kapakka oli tien vieressä, siellä pian lääkittiin monta haavottunutta ja missä kylä oli, siellä nähtiin itkeviä naisia ja lapsia, joiden mies ja isä, veli tai muu sukulainen verisenä kotiin kannettiin. — — —
Eerun kapakan luona, Atlan ja Juurun välillä oli pastori lukkarin kanssa. Hän aikoi varmaankin ajaa sotapaikalle, sillä pyssynlaukaukset ja savupatsaat todistavat selvästi, mitä Mahtrassa tänään oli tapahtunut. Mutta Eerun kapakassa sai pastori jo nähdä pari sotauhria; sinne oli juuri tuotu Purilaan perheenmies, Kaarel Anresmann, suuri haava selässä, ja sinne saatettiin myös saman kunnan vanhin, Tönis Kaur, jonka käsivarret olivat lävistetyt.
"Te sokeat, mitä olette tehneet!" huusi kirkkoherra kuuluvalla, kumisevalla äänellään miesjoukkoon, jossa Antsun perheen palvelija, Ants Veit Purilaasta oli.
"Teimme niinkuin lupasimme", vastasi joku miesten joukosta. "Ehkä nyt saamme saksoilta uuden lain."
"Niin, niin, nyt te saatte uuden lain saksoilta", vastasi pastori päätään pudistaen ja hymyillen pilkallisesti. "Mutta odottakaa, uusi laki annetaan kohta teille; mutta älkää olko ihmeissänne sen sisällöstä."