Pastori kääntyi nyt Antsun puoleen, joka oli kaikista raittiin ja kysyi häneltä, mitä Mahtrassa oli tapahtunut. Vähän väliä pudistaen päätään huolestuneesti ja pilkallisesti kuunteli hän kertomusta.
"Ja mitävarten sinä sitten menit Mahtraan?" hän vihdoin kysyi.
"Menin katsomaan, mitä siellä tehdään", vastasi Veit.
Tuo keskustelu pastorin kanssa vapautti Antsun sittemmin tutkinnosta ja tuomiosta. Pastori oli nähnyt hänet raittiina ja kuullut, että hän vain uteliaisuudesta oli mennyt Mahtraan. —
Samaan aikaan ajoivat Jyri, Päärn ja Miina kapakan ohi. He näkivät, kuinka kirkkoherra astui kapakkaan haavottuneita katsomaan. Seisahtamatta ajoivat he eteenpäin, sillä he pelkäsivät Päärnun sidotun käden tähden.
Tiellä mietti Miina alituisesti, kuinka voisi pitää salassa Päärnun haavottumista, taikka kuinka sen selittäisi. Sodassahan olivat kaikki käyneet, koko pitäjän miehet olivat siellä olleet koolla; ota sitten selvää, kuka heistä soti ja kuka päältä katseli, jos ei miehessä merkkiä löytynyt. Mutta Päärn on merkitty, hän on siis sotinut! Miina kyllä ei osannut kuvailla, mitä siitä saattoi seurata, mutta pakottavin sydämmin hän aavisti, että jotakin seuraa ja ettei se ole hyvää.
"Kuule," virkkoi hän vihdoin Päärnulle, "sano sinä huomenna kaikille, että hevosesi pillastui, kun olit sitä laitumella kiinni ottamassa ja että sen päitsiraudat repivät kämmenesi verisiksi. Tänään piilota itseäsi kaikilta."
Miehet hyväksyivät neuvon. Onneksi eivät haavat olleet niin syvät, ettei sellaista valhetta olisi voinut uskoa.
"Ethän sinä mitään moision tavaraa ole mukaasi ottanut?" tutki Miina sitten uudelleen huolestuneena.
Päärn katseli hämillään nauraen jalkoihinsa ja vaikeni.