"Sinulla on jotakin, Päärn, sinulla on jotakin", tutkasi Miina. "Anna pian se pois, kuuletko!"
Päärn rupesi kipeällä kädellään poveaan kopeloimaan ja veti sieltä vihdoin häpeissään kirjavan esiliinan ja hienon, palttinaisen naisen paidan. Hän oli ne löytänyt opmannin huoneesta, säretyn piirongin luota.
"Nuo pari kappaletta minulla on, aijoin ne antaa sinulle", lausui hän.
Tuskin oli Miina nähnyt vaatteet, kun hän sieppasi ne käteensä ja kiivaasti heitti ne vankkureista menemään, ne lensivät leppäpensaaseen.
"Sinne menkööt sinun kauniit lahjasi! — — — Ja sinä Jyri, onko sinulla myös jotakin?"
Jyri veti hopeisen teelusikan ja toisen pienen esineen taskustaan; ei kukaan heistä, tiennyt mihin tarkotukseen viimeksimainittua käytettiin; se oli kengän tapainen tuhka-astia maalatusta posliinista. Päihtynyt sotilas koetti vielä sormissaan katsella tavaroita, mutta toimekas tyttö, jonka selvä, terve järki ymmärsi että ne olivat vaarallisia, tempasi nuokin saaliit käteensä ja heitti lusikan ja tuhka-astian samaa tietä kuin esiliinan ja paidan.
"Onko vielä jotakin? Te kurjat, olkaa järkeviä ja antakaa pois kaikki, mitä teillä on."
Mutta molemmat vakuuttivat, ettei heillä enää ollut mitään. Miina käski ruunaa ja pian pääsivät ajajat sotatantereen läheisyydestä omalle puolelle.
Eräältä aukealta ylängöltä katselivat kaikki kolme vielä kerran Mahtraan päin. Yhä vielä näkyi pohjanpuolisella taivaanrannalla paksuja savupilviä, joita tuuli vinkuen hajotti laajalle yli pitäjän, ja yhä vielä kihisi tiellä talonpoikain voitokkaita sotilaita, jotka laulaen ja riemuiten saaliineen kiirehtivät kotiin päin.
25.