"Vaiti tomppeli! Tule paikalla hevosen selästä ja rupea kyntämään!"
"Ei ole aikaa!" huusi mies vastaan, löi hevosta jaloillaan kupeeseen ja lähti. — — — Ei hän enää nähnyt paronein keppejä eikä opmannin nyrkkejä, joita hänen peräänsä heilutettiin.
Tuo oli julkista vastustusta, jota paroni Heidegg vanhoilla silmillään ensi kerran näki. Maailma oli siis nyt vallan nurin. Hänelle itselleen uskallettiin panna vastaan, hänen omaa käskyänsä ei toteltu! No nyt piti kaikki tuhota, joka vain kantoi talonpojan nimeä. Moision pihaan oli laitettava hirttopuu ja ripustettava kaikki siihen! — — —
Samassa kantoi tuuli erinomaisia ääniä herrojen korviin. Oli kuin olisi seipäillä lyöty lautoja. Jäätiin tarkemmin kuuntelemaan. Jälleen tuo merkillinen pauke.
"Nuo olivat pyssyn laukauksia", virkkoi vihdoin opman Winter.
"Niin laukauksia", todisti Herbert. "Siellä lauvaistiin monta pyssyä yhdellä kertaa."
"Sieltä Mahtrasta tuo kuuluu, ei mistään muualta!" huusi vanha Heidegg, ja kuopat ja rypyt hänen silmäinsä ympärillä oikesivat, sillä paroni levitti silmänsä suuriksi ja nosti kulmansa korkealle. Hänen pitkät viiksensä alkoivat liikkua kuin kissan, joka näyttää hampaitaan.
Jos herrojen ilmaantuminen pakotti pysymään työssä, niin Mahtran puolelta kuuluvat laukaukset poistivat pelon ja tottelemisen; joka puolella nähtiin ihmisten lähtevän juoksuun työnsä äärestä, eikä käskijäin ääntä kuultu. Kaikki eivät tietysti lähteneet "sotaan", eivät juosseet Mahtran moisioon asti, vaan suurin osa koetti päästä lähemmä taistelupaikkaa, katsellakseen korkeammalta ja aukeammalta paikalta kapinan menoa.
"Nyt ei ole enää epäilemistä, Mahtrassa harjotetaan väkivaltaa", lausui vanha paroni totisen näköisenä. "Talonpojat ovat varmaankin uskaltaneet vastustaa Mahtran perheenmiesten rankaisemista, ja sotamiehet ovat saaneet sitten käskyn ampua heitä. Mutta minä tahtoisin siitä saada varmoja tietoja. Winter, lähettäkää joku ymmärtävä ihminen Mahtraan kuulemaan, kuinka kaikki on alkanut ja mitä siellä tapahtuu. Antakaa sanansaattajalle joku minun ratsuhevosistani."
Kun isännöitsijä lähti täyttämään paronin käskyä, kääntyivät molemmat paronit takaisin moisioon. Täälläkin oltiin sillä välin kuultu pyssyjen pauketta. Joka puolella nähtiin säikähtyneen näköisiä ihmisiä, jotka korkeimmilla ja aukeimmilla paikoilla katselivat sinnepäin, josta laukaukset kuuluivat. Paronitar Heidegg Adelheidin ja Adan kanssa kiiruhti suuresti kiihtyneenä miestään ja poikaansa vastaan verannalle.