"Hevoset, Rydiger, hevoset, hevoset!" kirkui hän yhtä mittaa. "Miksi eivät hevoset vielä ole rappusten edessä? Minkätähden me jätetään surmattaviksi ja poltettaviksi!"
"Hevoset paikalla valjaisiin!" huusi salin ovella vanha paroni kovalla äänellä verannalla seisovalle opmannille.
"Kuinka monta herrasväestä aikoo lähteä — kaikkiko?" kysyi Winter.
"Kaikki, kaikki!" huudahti rouva. "Ei kukaan jää tänne! Hevoset kaksien suurten vaunujen eteen!"
Herbert katseli kysyvästi isään. Hän huomasi vanhan paroninkin kasvoista pelkoa ja kauhistusta. Epäilemättä aikoi vanha paroni myös paeta.
"Me emme kaikki voi lähteä moisiosta ja jättää omaisuuttamme kohtalon varaan", virkkoi nuori paroni masennetulla äänellä isälle. "Menkää te kaikki, mutta minä jään tänne!"
"Kuinka? Tahdotko sinä jäädä tänne? Ajattele minkälainen vaara uhkaa?" sopersi vanha paroni vastaan.
"Kohta, kun pahempi hätä uhkaa, koetan pitää huolta hengestäni", vastasi Herbert. "Mutta moision isäntänä ja nuorena, vahvana, terveenä miehenä en voi juosta pakoon, ennen kun todellinen vaara on käsissä. Tietysti pidän tarpeellisena, että te vanhemmat lasten kanssa olette varovaisia ja siirrytte muualle. Se onkin tehtävä ajoissa, sillä teitä on monta ja pakeneminen on viimeisellä hetkellä vaikeampi kuin nyt."
"Sinä siis luulet, että talonpojat voisivat tulla tännekin väkivaltaa tekemään?" kysyi vanha paroni yhä levottomampana.
"Jos Mahtrasta tuodut sanomat ovat oikeita", vastasi Herbert, "eikä meillä ole syytä niiden oikeutta epäillä, niin on myös sangen varmaa, että talonpojat naapurikunnissakin aikovat toteuttaa pahoja aikeitaan. Minä aijon kohta vielä lähettää pari sanansaattajaa sinne tarkastamaan heidän liikkeitään, jotta he sitten toisivat minulle tietoja jokaisesta uhkaavasta vaarasta."