Mutta vihollisia ei heidän tarvinnutkaan pelätä. Mahtrasta kotiin palaavat talonpojat eivät enää ajatelleetkaan väkivallan tekoja. Suurin osa oli viinan juomisen tähden menettänyt toimintakykynsä, taistelussa kaatuneet uhrit olivat varotuksena selväpäisemmille ja toiset kiirehtivät kotiin kätkemään sotasaalistaan; ja sen lisäksi saattoi olla paljo niitäkin, joilla oli salainen pelko tapausten seurauksista ja jotka sentähden jättivät muut pahat aikeensa tekemättä.
Kun paroni Herbert iltapäivällä ratsasti Juuruun päin, itse nähdäkseen asiain tilan, niin hän pian kääntyi kotiin takaisin, koska nähtävästi ei ainakaan sinä päivänä enää lähimmille moisioille aijottu mitään tehdä. Hän näki kyllä tiellä ajajia ja jalkamiehiä, joista muutamia kulki Mahtraan päin — nähtävästi olivat he tulleet etäisimmistä pitäjistä ja myöhästyneet sodasta — mutta suurempia, väkivaltaisia joukkoja ei ollut enää koolla ja suurin osa oli rauhallisesti kotiin kulkemassa. Illan kuluessa oli vielä kansan kertomusten mukaan tullut Liivinmaaltakin miehiä, joilla oli vankkureissa ollut pyssyt kätkössä; mutta kun he kuulivat, että sota oli lopussa ja Mahtran moisio poltettu poroksi, olivat hekin lähteneet jälleen rauhallisesti kotiin päin. Hekin olivat arvattavasti tulleet Mahtran miehiä puolustamaan laittomasta rangaistuksesta eikä heillä luultavasti muita pahoja aikeita ollut.
Mutta kuinka suurta pelkoa Mahtran tapaukset olivat herättäneet moision herrasväen joukossa, osottaa se, että heitä kapinapäivänä ja sen perästäkin oli paennut Tallinnaan — toiset koettaen pelastaa vain henkensä, toiset myöskin vieden talteen rahojaan ja muita kalleuksiaan. Ei ainoastaan paroni Heideggin talossa, vaan monissa muissakin moisioissa Juurun ja naapuripitäjissä, joihin levisi tieto Mahtran tapauksista, vallinnut kapinan tähden mieletön kauhu, jota seurasi suin päin tapahtuva pako.
Niinpä kerrotaan eräästä elähtäneestä moision isännästä seuraavaa. Alustalaiset olivat pitäneet häntä hyväsydämmisenä saksana ja senvuoksi häntä kunnioittaneetkin. Väkivaltaa häntä vastaan ei oltu ajateltukaan. Mutta tuskin oli moision isäntä kuullut, mitä talonpojat Mahtrassa olivat tehneet, kun hän ja hänen perheensä tulisella kiireellä olivat alkaneet valmistautua pakomatkalle. Palvelijat pyysivät heitä jäämään ja vakuuttivat, ettei heillä oman eikä toisten kuntain rahvaan puolelta ollut mitään pelättävää, olivathan he tunnetut hyviksi ja lempeiksi saksoiksi. Ei mikään auttanut. Moision isännän epäluulo oli hyvin suuri. Vihdoin kiirehtivät vielä kunnan perheenmiehet vakuuttamaan, ettei heillä ollut herraansa vastaan vähintäkään pahaa mielessään; he pyysivät ja rukoilivat saksoja, että he rauhallisesti olisivat jääneet kotiin; he vielä lupasivat heitä kaikin voimin varjellakin, jos muualta päin vaara uhkaisi. Kaikki turhaan! Moision isäntä ja hänen perheensä eivät heitä uskoneet.
Huomenna tai ylihuomenna voi meitä kohdata samat tapaukset kuin Mahtrassa, "sillä te talonpojat vihaatte isäntiänne". Ja ajatuksissaan he lisäsivät, ettei varmaankaan mikään vihollinen ole pelottavampi kuin orja, joka murtaa kahleensa. —
Ja sitten he todellakin riensivät kaupunkiin, jättäen moisionsa kaikkine tavaroineen. — — Tietysti löysivät he kaikki paikoillaan, kun taas kotiin palasivat. Uskolliset palvelijat ja kunnialliset talonpojat olisivat todellakin koettaneet herran omaisuutta suojella jokaiselta väkivallan yritykseltä, samoin kuin Mahtran miehetkin tekivät, vaikka heidän voimansa siihen olikin liian heikko.
Moni saksa oli kapinapäivänä myöskin aikonut Mahtran moisiota ampuma-aseilla lähteä puolustamaan. Eräs herra oli antanut täyttää jahtivaununsa pyssyillä ja pistooleilla ja varustanut sen täydelliseen sota-asuun ja alkanut ajaa monen rohkean vahvan palvelijan kanssa taistelutantereelle. Mutta nähtyään, että talonpoikain ylivoima oli liian suuri ja että sotaväkikin jo oli lähtenyt pakoon, oli moision herra kääntynyt tieltä takaisin.
Mutta, kun ei seuraavinakaan päivinä mitään vaaraa enää kuulunut ja paroni Herbert oli haagituomarilta saanut tietää, että moisioiden puolustamiseksi oli paljon sotaväkeä tullut lisää, saattoi hän lähettää vanhemmille Tallinnaan sanan, että kotona kaikki asiat olivat rauhalliset ja että pakenijatkin levollisina saattoivat palata takaisin.
26.